Kuva: Shutterstock

Nainen poseerasi aktivistina pora kädessään ja herätti nettiraivon - katso viraaliksi mennyt video

03.06.2020 10:15 - Iiro Myllymäki

Naisen kritisoijien joukossa on muun muassa poptähti Pink, joka kutsuu naista "kamalaksi ihmiseksi".

Yhdysvalloissa sadat tuhannet ihmiset ovat osallistuneet viime päivinä mielenosoituksiin, jotka ovat paikoin äityneet väkivaltaisiksi. Protestit johtuvat tummaihoisen George Floydin kuolemasta valkoihoisen poliisin käsittelyssä pidätystilanteessa. Maailmalle on levinnyt pysäyttäviä kuvia mielenosoittajien ja poliisien yhteenotoista, tuleen sytytetyistä autoista ja kauppojen rikotuista ikkunoista.

Poikkeuksellista tilannetta ovat hyödyntäneet myös ihmiset, joiden tarkoitusperät eivät ole täysin vilpittömiä. Tästä esimerkkinä käy netissä nyt leviävä video naisesta, joka poseeraa poran kanssa kuvaa varten esittäen, että hän olisi pystyttämässä suojaa liiketilalle protestien varalta. Heti kun kuva on otettu, nainen antaa poran takaisin rakennustyömiehelle ja painelee kuvaajansa kanssa autoonsa.

Video on lähtenyt leviämään Twitterissä, missä sitä on katsottu jo yli 25 miljoonaa kertaa. Monen mielestä video on ikävä osoitus siitä, miten jotkut hyödyntävät vakavaa ja tulenarkaa tilannetta saadakseen itselleen mainetta sen sijaan, että he oikeasti tekisivät jotain asioiden hyväksi.

Insider kirjoittaa, että ensimmäisenä videon jakoi @ewufortheloss-Twitter-käyttäjä.

”Tämä nainen pysäytti Santa Monicassa kauppaa suojaavan tyypin, jotta hän voisi pitää poraa kädessään kuvaa varten ja sitten ajoi pois. Älkää tehkö tällaista”, käyttäjä kirjoittaa. Päivityksen ja videon voit katsoa alta. Jos se ei näy alla, klikkaa tästä.

Video on herättänyt ihmisissä jopa raivoa. Yksi kiivassanaisimmista videon kommentoijista on poptähti Pink.

Mikä näitä etuoikeutettuja kusipäitä oikein vaivaa? Kuka v*ttu sinä luulet olevasi ja keitä vanhempasi ovat, senkin kamala ihminen. Miten kukaan voi puolustella tällaista?” Pink kirjoittaa päivityksessään, jonka näet alta tai tästä linkistä.

”Taidan pistää Twitterin kiinni muutamaksi minuutiksi ennen kuin heitän puhelimeni seinään”, kommentoi ohjaaja Ava DuVernay, jonka päivityksen Pink jakoi.

Vaikka videon alkuperäinen jakaja toivoi, ettei videon naisen henkilöllisyyttä selvitettäisi, toisin kävi. Monen somekommentoijan mukaan kyseessä on toimittaja Fiona Moriarty-McLaughlin, joka on kirjoittanut Washington Examineriin, Billboardiin ja The Hollywood Reporteriin. Videon mentyä viraaliksi Moriarty-McLaughlin vaikuttaa poistaneen Twitter-tilinsä ja on muuttanut Instagram-tilinsä yksityiseksi. Nainen ei ole kommentoinut kohua. Nainen oli aiemmin kritisoinut Black Lives Matter -liikkeen mielenosoittajia sen jälkeen, kun mellakoitsijat olivat tuhrineet erään hiustuotemerkin mainostaulun.

Lue myös: Riverdale-tähti pidätettiin mielenosoituksessa: "Meidät laitettiin nippusiteisiin"

Lue myös: David Guettan tribuutti George Floydille herättää epäuskoa: "Valkoisin tapa reagoida rasismiin"

Lue myös: Lana Del Rey jälleen somemyrskyn keskellä - julkaisi videon ryöstelevästä väkijoukosta

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat