Kuva: Shutterstock

Joka kolmas nuori kertoo nähneensä alastonkuvia ilman kohteen suostumusta - nudejen määrä on kasvanut

25.05.2022 12:45 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Poliisi muistuttaa Mieti ennen kuin jaat -kampanjassaan siitä, että kehenkään ei voi luottaa omien alastonkuviensa kanssa, ei edes omiin vanhempiin.

Poliisi on julkaissut sosiaalisessa mediassa uuden Mieti ennen kuin jaat -kampavideon, jonka tarkoituksena on muistuttaa varovaisuuteen arkaluontoisen materiaalin jakamisessa. Luotetulle ihmiselle jaettu alastonkuva saattaa päätyä vääriin käsiin ja levitä kulovalkean lailla.

Sosiaalisen median alustojen merkitys nuorille oman seksuaalisuuden tutkimisessa on merkittävä. Poliisin tiedotteessa kerrotaankin, että koronapandemian aikana nuorten itsensä tuottamien alastonkuvien määrä on kasvanut esimerkiksi Britanniassa 77 prosenttia. Kuvia kutsutaan puhekielessä "nudeiksi". Tiedotteen mukaan joka kolmas nuori on nähnyt sellaisia alastonkuvia, jotka on näytetty heille ilman kohteen suostumusta.

Kampanjassa halutaankin korostaa, ettei kehenkään voi luottaa alastonkuvien kohdalla. Jopa omat vanhemmat voivat jakaa huolimattomasti alastonkuvia jälkikasvustaan, jolla voi pahimmillaan olla kohtalokkaita seurauksia.

Kampanja on osa Think Before You Share -kampanjaa, joka on Amber Alert Eurooppa -järjestön sekä useiden lastensuojelujärjestöjen yhteinen projekti. Kampanjaa levitetään kansainvälisesti

Mikäli video ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Radion suosikkijuontaja opiskeli ensin näyttelijäksi sekä poliisiksi: "On antanut perspektiiviä"

Lue myös: Poliisi valvoi tehostetusti sähköpotkulautailijoiden liikennekäyttäytymistä: "Perusasiat hukassa"

Lue myös: Palkittu poliisikoira Jekku jää eläkkeelle - sai kiinni yli miljoona euroa käteistä ja sata kiloa huumeita

Kilpailut

Uusimmat