Oletko vasenkätinen? Otan osaa!

30.04.2012 09:15 - Mikko Räsänen

Monet ajattelevat, että oikea- ja vasenkätisen ero on lähinnä vain siinä, kumpaa kättä he käyttävät kirjoittamiseen. Tuoreet tutkimukset kuitenkin todistavat, että vasenkätisyydestä on paljon haittaa.

Mentalfloss-sivusto kokosi eroja, joita eri tutkimukset ovat saaneet oikea- ja vasenkätisten välille. Jos tutkimukset pitävät paikkansa, on oikeakätisillä syytä hymyyn. Vasenkätisille voi vain sanoa, että käteen meni.

1. Vasenkätisiä ei huolita tutkimuksiin
Moniin aivojen toimintaa selvittäviin tutkimuksiin ei hyväksytä mukaan lainkaan vasenkätisiä ihmisiä, sillä vasenkätisten aivot toimivat eri tavalla kuin oikeakätisten. Amerikkalainen professori Robin Nusslock kertoi asiasta Wall Street Journal -lehdelle. Eli kun lehdessä on ensi kerralla juttu aivotutkimuksen uudesta läpimurrosta, kannattaa heidän suhtautua siihen erityisen kriittisesti, sillä on mahdollista, että läpimurto koskeekin vain oikeakätisiä.

2. Vasenkätiset tienaavat vähemmän
Vasenkätisten ja oikeakätisten palkkaeroja on tutkittu paljon. Nämäkään tutkimuset eivät näytä hyvältä vasenkätisten kannalta. Harwardin yliopiston teettämän tutkimuksen mukaan vasenkätiset tienaavat keskimäärin kymmenen prosenttia vähemmän kuin oikeakätiset. Journal of Human Resources -tiedelehdessä julkaistussa artikkelissa puolestaan kerrottiin, että oikea- ja vasenkätisten miesten palkat ovat lähes samat, mutta vasenkätiset naiset tienaavat huomattavasti oikeakätisiä huonommin.

3. Vasenkätiset ovat säikympiä
Edinburghin yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa laitettiin oikea- ja vasenkätisiä testihenkilöitä katsomaan Uhrilampaat-elokuvaa. Tutkimuksessa havaittiin, että vasenkätiset ovat oikeakätisiä säikympiä. Tutkijat arvelevat eron johtuvan siitä, että vasenkätisillä aivojen oikea puoli on hallitseva, ja juuri se puoli kontrolloi ihmisten pelkoreaktioita.

4. Vasenkätiset ovat äkkipikaisempia
Useat tutkimukset ovat todistaneet, että vasenkätiset suuttuvat herkemmin kuin oikeakätiset, mutta vuoteen 2010 asti kukaan ei osannut selittää, mistä ero johtuu. Tuolloin vihdoin eräässä tiedelehdessä julkaistussa artikkelissa kerrottiin, että vasenkätisten aivojen aivolohkot ovat enemmän vuorovaikutuksessa keskenään kuin oikeakätisten. Vaikka tuo saattaa kuulostaa hyvältä asialta, johtaa se siihen, että logiikka (enimmäkseen aivojen vasemmalla puolella) ja tunne (enimmäkseen oikealla puolella) sekoittuvat useammin kuin niiden pitäisi. Tuo saa aikaan sen, että vasenkätiset saattavat suuttua herkemmin tilanteissa, jotka oikeakätinen pystyisi käsittelemään rauhallisesti ja tunteetta.

5. Vasenkätityys lisää skitsofrenian riskiä
Vasenkätisyys on osittain periytyvää. Normaalisti noin 10 prosenttia ihmisistä on vasenkätisiä. Jos kuitenkin lapsen molemmat vanhemmat ovat vasenkätisiä, on lapsella peräti 26 prosentin mahdollisuus olla vasenkätinen. Tutkijat ovat onnistuneet eristämään geenin, joka tuntuu olevan vastuussa kätisyyksistä. Ikävä kyllä saman geenin uskotaan liittyvän jollain tavalla skitsofrenian puhkeamiseen.

6. Vasenkätiset ryyppäävät enemmän
Vasenkätiset eivät ole sen herkempiä kärsimään riippuvuuksista kuin oikeakätiset, mutta tutkimusten mukaan he juovat alkoholia useammin ja suurempia määriä kuin oikeakätiset.

7. Vasenkätiset kuolevat nuorempina
Vasenkätisten keskimääräinen elinikä on kaikkialla maailmassa muutamia kuukausia tai muutamia vuosia alhaisempi kuin oikeakätisillä. Yksi ongelmista on se, että koko maailma on suunniteltu oikeakätisiä ajatellen. Vasenkätisillä onkin siksi peräti viisi kertaa suurempi todennäköisyys kuolla onnettomuudessa kuin oikeakätisillä.

Lähde: Mentalfloss

Kilpailut

Uusimmat