Naiset hankkivat ruiskeita g-pisteeseen - lopputuloksena mahtava seksielämä tai katastrofi

04.02.2013 20:15 - Rea Tallgren

Niin kutsutusta G-Shotista on alunperin vastuussa Beverly Hillsissä asuva kauneuskirurgi David Matlock.

Matlockin kehittelemä toimenpide on myös koko ajan aktiivisemmassa käytössä muillakin kauneuskirurgeilla. G-shotteja tarjoavien lääkäreiden asiakkaat tulevat heidän luokseen hankkiakseen täytettä g-pisteeseensä.

Ensin potilaat puudutetaan sisäisesti, he makaavat pöydällä spekula haaroissaan ja odottavat, että heidän g-pisteeseensä ruiskutetaan täyteainetta. Isompi g-piste saa Matlockin mukaan aikaan sen, että naisten seksielämä tulee hyppäämään aivan uusiin sfääreihin. Heille luvataan myös monia peräkkäisiä orgasmeja.

Toimenpidettä ei ole todistettu minkäänlaisin tutkimuksin turvalliseksi. Useat lääkärit varoittelevatkin, että pahimmillaan sen vaikutus saattaa olla aivan päinvastainen kuin on toivottu. Ruiskeet saattavat pahimmillaan aiheuttaa esimerkiksi kudosten arpeutumista.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat