Lapsipornoa tutkivat poliisit näkevät kammottavia asioita: "Isi, tekevätkö kaikki näin?"

25.07.2013 13:45 - Rea Tallgren

Daily Mail on tehnyt pitkän artikkelin, jossa se haastattelee anonymiteetin turvin brittiläistä viiden hengen poliisiryhmää, joka on erikoistunut lapsipornon levittämisen ehkäisemiseen internetissä ja tekijöiden kiinniottamiseen.

Daily Mail haastattelee pitkässä artikkelissa pieneen, viiden hengeen erikoisryhmään kuuluvia poliiseja. Heidän työtään on katsoa tunnista ja päivästä toiseen kammottavia kuvia ja videoita, joissa lapsia käytetään seksuaalisesti hyväksi.

Ajatuksiaan työstään kertoo 33-vuotias Sally*, joka on työskennellyt yksikössä nyt kaksi vuotta. Ensimmäiset kuukaudet olivat hänen mukaansa pahimpia.

- En pystynyt nukkumaan. Painoni putosi usean kilon verran, kun menetin ruokahaluni, Sally kertaa.

{lainaus teksti="Sally näki ensimmäisen, pahimpiin seksirikoksiin eli viitosluokkaan kuuluvan kuvan vasta vähän aikaa sitten. Kuvassa oli pieni vauva. Enempää Sally ei halua kertoa."}

Lapsipornografiaa ehkäisevän yksikön sisälle ei ole helppo päästä. Valintaprosesissa hakijoille näytetään koko ajan pahenevia kuvia lapsista, jotka ovat raiskausten ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreja. Perehdytyksen voi jättää kesken milloin vain. Nekin, jotka katsovat kuvat loppuun asti, saavat vuorokauden aikaa miettiä, onko heistä näkemään vastaavia kuvia päivittäin. Monet eivät koskaan palaa.

Vaikka palkka on huono ja piinaavat kuvat palavat naisen verkkokalvoille, Sally ei ole harkinnut lopettamista.

- En voi jättää näitä lapsia yksin. He tarvitsevat apua, Sally sanoo.

Sallyn ja muun ryhmän tehtävä on pyrkiä löytämään kuvista ja videoista yksityiskohtia, jotka saattaisivat paljastaa tekijän ja tekopaikan poliisille. Parhaimmillaan yksityiskohdat johdattavat poliisin tekijän jäljille, vaikka tämä asuisi aivan toisessa maassa.

Lapsiporno kategorisoidaan Britanniassa viiteen eri luokkaan. Viitosluokka on pahin; se sisältää kidutusta ja sadismia. Sally näki ensimmäisen, pahimpiin seksirikoksiin eli viitosluokkaan kuuluvan kuvan vasta vähän aikaa sitten. Kuvassa oli pieni vauva. Enempää Sally ei halua kertoa.

{lainaus teksti="Lapsipornovideoihin pakotetut lapset välttämättä itke tai huuda."}

Kaikista kauheinta on Sallyn mukaan se, etteivät esimerkiksi lapsipornovideoihin pakotetut lapset välttämättä itke tai huuda. 

- He saattavat hymyillä. He luulevat, että näin kuuluu tehdä, että se on normaalia, Sally kertoo.

Sallyn mukaan hän on kuullut yhdellä videolla lauseen, jota hän ei tule koskaan unohtamaan. Siinä pieni tyttö joutui isänsä hyväksikäyttämäksi.

- Isi, tekevätkö kaikki näin? oli pieni, tähtisilmäinen tyttö kysynyt isältään videolla ennen kuin isä raiskasi hänet.

Lähde: Daily Mail

* Sallyn nimi on muutettu

Kilpailut

Uusimmat