Shoppailetko sinäkin työpaikalla? Töissä tehdään nettiostoksia yhdeksän päivää vuodessa!

05.11.2014 15:05 - Susanna Karttunen

Tuore brittitutkimus paljastaa, että toimistotyöntekijät käyttävät keskimäärin yhdeksän päivää vuodessa nettiostosten tekoon työpaikallaan.

Quidco.com-sivuston tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset käyttävät Britanniassa työaikanaan tekemiin nettiostoksiin vuosittain lähes 1800 euroa. Keskimäärin tähän palkkarahojen tuhlailuun kuluu joka päivä 18 minuuttia.

- Monet pomot antavat työntekijöidensä shoppailla netissä tauoillaan, mutta eivät haluaisi heidän tekevän sitä aikana, josta heille maksetaan, tutkimuksen tekijät kertovat.

Kyselyyn osallistui 2000 toimistotyöntekijää. Vastauksista selvisi, että työaikana netistä ei osteta pelkästään uusia vaatteita tai ajoittain lomamatkoja vaan myös esimerkiksi syntymäpäivälahjoja ja kotitalouskoneita.

Yllättävästi lähes puolet vastanneista paljasti suunnittelevansa käyttävänsä kahden työpäivän verran aikaa joululahjojen shoppailuun marras- ja joulukuun aikana.

Suurin syy nettiostoksien tekoon töissä on tylsyys, koska sillä saadaan vähän lisää viihdettä päivään. 36 prosenttia tätä hupia harrastavista kertoo kuitenkin, että esimies on yllättänyt heidät pahan teosta. Yli kolmasosa näistä henkilöstä on joutunut asiasta pomonsa puhutteluun.

Aiemmasta artikkelistamme voit lukea listan asioista, joita pomot ajattelevat, mutta eivät koskaan kerro alaisilleen.

Lähde: Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat