Oliko prinsessa Diana raskaana kuollessaan? Uutuusnäytelmä koostuu "sisäpiirin tiedoista"
Uutuusnäytelmän Truth, Lies, Diana kerrotaan olevan sekoitus faktaa ja fiktiota. Näytelmän ohjaaja Jon Conway kertoo haastatelleensa näytelmää varten monia kuningasperheen jäseniä ja Dianan lähipiiriläisiä.
Näytelmässä vihjataan muun muassa että Diana olisi ollut raskaana miesystävälleen Dodi Fayedille kuolemaan johtaneen auto-onnettomuuden hetkellä.
- Emme uskaltaneet sanoa asiasta eteenpäin, koska halusimme pitää työmme, kerrotaan yhden Dianan kuolemasta ensimmäisenä kuulleen sairaanhoitajan tunnustaneen ohjaaja Conwaylle.
Lisäksi näytelmässä kerrotaan, että prinssi Charlesilla olisi ollut suhde nykyiseen kumppaniinsa Camilla Parker Bowlesiin jo ennen kuin hän asteli alttarille Dianan kanssa.
Lähde: Mirror
Kilpailut
Uusimmat
Pitkä odotus palkitaan - Grand Theft Auto 6 -pelin julkaisuaika selvisi
Lähes puolet alaikäisistä hankkii alkoholijuomansa sosiaalisen median avulla, kertoo selvitys
Poliisi voi nyt rapsauttaa kuulohavainnon perusteella 100 euron sakon autoilijoille
Suomen kansalaisuuden sai viime vuonna ennätysmäärä ihmisiä - keski-iältään 29-vuotiaita
Lääkäriliitto tiedotti kannastaan eutanasian laillistamiseen - tähän se päätyi
Näytä lisää