"Sheivauksen jälkeen karvat kasvavat tummempina" - 5 terveysmyyttiä, joita yhä pidetään totena

19.02.2015 21:45 - Eeva Rajala

Monet uskovat edelleen muun muassa siihen, että nielty purukumi pysyy ihmisen vatsassa ainakin seitsemän vuotta.

Men's Health -lehti listasi viisi terveysmyyttiä, jotka on helppo murtaa, mutta joihin ihmiset edelleen uskovat.

"Ihminen käyttää vain 10 prosenttia aivokapasiteetistaan"

Monet lääkäritkin uskovat tähän, vaikka tarkkaa tieteellistä näyttöä asiasta ei olekaan. Apulaisprofessori Rachel Vreeman Indianan yliopistosta kertoo, että ihmiset toki prosessoivat informaatiota joskus eri tavoin, mutta koko aivot ovat käytettävissä koko ajan.

"Mitä useammin sheivaat, sitä paksumpana ja tummempana karvat kasvavat takaisin"

Vreeman kertoo, että karvojen ajaminen poistaa karvan niin sanotun kuolleen osan, ei sitä osaa, joka on ihon alla. Kuolleen osan pois ajaminen ei siis muuta sitä, miten elävä osa kasvaa. Karvat saattavat näyttää tummemmilta, kun ne kasvavat takaisin, mutta se johtuu siitä, etteivät karvojen päät ole vielä altistuneet valolle tai karvoja haalistaville kemikaaleille.

"Jos nielet purukumin, se pysyy vatsassasi ainakin seitsemän vuotta"

Yleensä ruoansulatus suoriutuu yksittäisestä purukumista. Pediatrics-lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan purukumi ei välttämättä hajoa niin kuin monet muut ruoka-aineet. Se kuitenkin löytää tiensä suoliston läpi muutaman päivän aikana. Purukumia ei kuitenkaan kannata säännöllisesti niellä, sillä runsas purukumien nieleminen voi tukkia ruokatorven ja suolistoa. Purukumi kannattaa mieluummin sylkäistä roskiin.

"Ihminen menettää ruumiinlämpöä eniten pään kautta"

On todettu, että ihminen menettää ruumiinlämpöään minkä tahansa ruumiinosan kautta. Talvisin se yleensä on ihmisen pää, joten tarkalleen ottaen myytissä on mukana jonkin verran totuutta. Mutta ihmisen päällä ei ole mitään erityisiä ominaisuuksia, joilla se vapauttaa suuremman määrän lämpöä.

Lue myös: Tatuoinnin voi tulevaisuudessa poistaa voiteella? Ei kipuja eikä arpia

Lähde: Men's Health

Kilpailut

Uusimmat