Kuva: Fotolia

Älä sorru perinteisiin virheisiin joulun alennusmyynneissä - 7 täsmäohjetta

27.12.2015 13:15 - Rea Tallgren

Älä hamstraa alennusmyynneistä mitä tahansa. Mieti paitsi budjettisi myös shoppailuseurasi etukäteen.

Moni odottaa joulun alennusmyyntejä kuin kuuta nousevaa. Kannattaa kuitenkin pitää alennuksien keskellä järki päässä ja jalat maassa. Listasimme muutamia tärkeimpiä ohjeita siihen, mitä kannattaa pitää mielessä, kun lähtee alennusmyynneille. 

1. Ole tarkka siitä, kenen kanssa lähdet kaupoille. Jos haluat itse shoppailla nopeasti ja tehokkaasti, älä ota mukaan kaikista epävarminta ja empimiseen taipuvaisinta ystävääsi. Jos puolestasi haluat, että ostoskierroksesta selvitään ilman huutoa, hikeä ja kohtauksia, kannattaa kenties jättää lapset kotiin. 

2. Muista, millaiset vaatteet ovat olleet sinulle mieluisia aiemmin. Jos olet aiemminkin ostanut alennuksesta vaikkapa kynähameen, mutta havainnut, ettei sen käyttäminen ole sinun juttusi, on asia tuskin muuttunut, vaikka kauniin kynähameen alennuksesta löytäisitkin. Sama pätee kuitenkin myös suosikkeihisi; esimerkiksi sellaisia paitoja, joissa tunnet olosi kotoisaksi, voi tuskin koskaan olla liikaa. 

3. Tarkkaile laatua. Älä osta rikkinäistä, kulunutta tai likaista - ei, vaikka se alennuksessa olisikin. Kotona saatat huomata raahanneesi mukaasi sellaisia vaatteita, joita ei ikinä saa aikaiseksi hoidettua käyttökuntoon ja silloin olet käyttänyt rahaasi aivan turhaan kyseisiin vaatteisiin. 

4. Osta oikean kokoisia vaatteita. Kuinka monesti todella laihdutat itsesi liian pieneen vaatteisiisi sopivaksi? Entä kuinka usein olet todella saanut aikaiseksi viedä halvan vaatteen pienennettäväksi? Jos tiedät itsekin kummankin vaihtoehdon olevan todella epätodennäköisiä, kannattaa suosiolla jättää vääränkokoiset vaatteet kauppaan. 

5. Luota ihastumisen tunteeseen. Alennusmyynneissä nopeat syövät hitaat. Ei kannata jättää kauppaan sellaista vaatetta, johon koet rakkautta ensisilmäyksellä; toisin kuin normaalihintaisena, alennustuotteena kyseessä saattaa olla vaikkapa viimeinen kappale, jonka joku toinen onnekas ostaa ennen kuin sinä ymmärrät palata etsimään tuotetta uudestaan. 

6. Muista budjettisi. Vaikka olisit päättänyt, että alennusmyynneissä on lupa irrotella, pidä järki päässä. Tuskin haluat syödä tammikuun ajan pelkkiä nuudeleita vain sen takia, että tulit hankkineeksi ihanan pehmeitä pooloneuleita jokaisessa värissä?

7. Osta lahjoja! Vaikka joulu on takanapäin, on edessä syntymäpäiviä ja muita juhlia. Jos näet jotain juuri kumppanillesi tai ystävällesi sopivaa, nappaa se mukaan nyt, kun se on edullista. Muista shoppaillessa myös kummilapsien tulevat merkkipäivät.

Lähteet: WSJ ja My Year Without Clothes Shopping


Kilpailut

Uusimmat