Kuva: shutterstock

Blenderi, onki ja luistimet - 13 yllättävää asiaa, jotka lentoyhtiöt hyväksyvät käsimatkatavaroihin

19.05.2018 14:15 - Roosa Sallila

Reissuun lähtiessä pakkaaminen voi tuottaa yllättävän paljon päänvaivaa.

Jos matkustaminen tapahtuu lentokoneella, kannattaa ottaa etukäteen selvää siitä, mitä koneeseen saa viedä ja mitä ei. Lentoyhtiöt ovat hyvin tarkkoja siitä, mitä käsimatkatavaroissa ja mitä ruumalaukussa saa kuljettaa. Esimerkiksi nesteiden kanssa turvatarkastuksessa ollaan hyvin tarkkoja.

Jos sinulla on lävistyksiä tai muita koruja, kannattaa varautua ottamaan ne pois lähtöselvityksessä, sillä voi olla, että ne hälyttävät turvatarkastuksessa. Myös kengät, farkkujen metalliset osat, napit, vetoketjut ja vyö saattavat aiheuttaa lisäselvitystä. Helpoin tapa päästä sujuvasti turvatarkastuksen läpi, on pukeutua vaatteisiin, jotka eivät sisällä metallia ja nostaa kaikki nesteitä sisältävät tuotteet ja elektroniikkalaitteet esille.

Vaikka joskus turvatarkastus saattaa tuntua turhauttavalta, on kaikkien kannalta turvallisempaa, että tarkastuksessa pysytään tiukalla linjalla, ettei koneeseen tule mukaan mitään epämääräistä tai muita vaarantavia esineitä.

Alta löydät listan yllättävistä matkatavaroista, joita et ehkä ensimmäisenä olisi tajunnut napata käsimatkatavaroihisi.

1. Pienet sakset

2. Minilikööripullo

3. Pienet työkalut

4. Luistimet, niin rullaluistimet kuin terälliset luistimet.

5. Rullalauta

6. Kokoon taitettava onki

7. Retkikeitin, kunhan säiliön vain tyhjentää polttoöljystä.

8. Instrumentit

9. Tulitikut

10. Korkkiruuvi

11. Jääpalat, nämä lasketaan kuitenkin nesteiksi, joten niiden kuljetusmäärä on hyvin rajallinen käsimatkatavaroissa.

12. Ruoka, lentokoneeseen voi ottaa evääksi kaikkea suklaapatukasta mereneläviin.

13. Pienkodinkoneet, esimerkiksi tehosekoittimen voi ottaa mukaan lentokoneeseen, kunhan teräosa on poistettu laitteesta.

Lue myös: Onko yksin matkustaminen itsekästä? Asiat jotka yksin matkustava haluaa muiden tietävän

Lue myös: Haaveiletko reppureissusta? 10 vinkkiä rennompaan matkaan

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat