Kuva: Emmi Moilanen

Mistä tietää vaatteen olevan laadukas? Nettikaupoissa tunnistus on mahdotonta sanoo Rinna Saramäki

19.03.2020 16:45 - Milena Raappana

Laadukasta vaatetta etsiessä katse täytyy suunnata yksityiskohtiin.

- Se on todella monen asian summa, Rinna Saramäki, 40, naurahtaa Voice.fi:n haastattelussa, kun häneltä kysytään, mistä tunnistaa laadukkaan vaatteen.

Saramäki on kirjoittanut tänä vuonna ilmestyneen 250 ilmastotekoa, joilla pelastat maailman -kirjan, jossa keskitytään antamaan konkreettisia vinkkejä ympäristöystävällisen elämän puolesta. Opus sisältää neuvoja niin asumiseen, ruokaan kuin talouteenkin.

Saramäki on opiskellut muotisuunnittelua, joten keskitytään kuitenkin puhumaan vaatteista ja vaateteollisuudesta. Opinnot toimivatkin hänellä eräänlaisena kimmokkeena kohti vastuullisempaa vaatekaappia ja kirjan kirjottamista. Tuolloin lehtien uutisoimista hikipajaskandaaleista ja vaateteollisuuden ongelmakohdista ei puhuttu opetuksesta.

- Se, että valmistun ja alan suunnitella lisää vaatteita maailmaan, jossa niitä on jo liikaa, tekstiilijäteongelmaa ja tuotanto epäeettistä, aiheutti minulle sisäistä ristiriitaa.

Hän päätti haastaa itseään ja kokeilla yhdysvaltalaisen Courtney Carverin Projekti 333 -haastetta, jossa valitaan 33 vuodenaikaan sopivaa vaatekappaletta, joihin ei kuitenkaan lukeudu alusvaatteet, uimapuku ja yövaate. Loput vaatteet pistetään säilöön, kunnes on aika valita uuteen vuodenaikaan sopiva varustus. 

(kuva: Emmi Moilanen)

- Huomasin, että olen paljon onnellisempi, tyylikkäämpi, minulla on enemmän aikaa enkä tarvitse mitään lisää. 

Ideaalitilanteessa vaatekaapin antimet olisivat ajattomia ja kestäviä, mutta mistä sitten tavallinen kuluttaja pystyy tunnistamaan korkealuokkaisen vaatteen. Sen määrittely, kun ei ole Saramäen mukaan kovin yksioikoista. Ensin pitää antaa raamit, mitä laadukas todellisuudessa tarkoittaa.

- Laatu on sitä, että kun vaatetta käyttää ja huoltaa sen käyttötarkoituksen mukaisesti, se kestää, kuluu niin, että se vain paranee ja on korjattavissa eli sitä voi käyttää mahdollisimman pitkään. Laadukkaat vaatteet myös ilahduttavat joka kerta, kun ne laittaa päällensä.  

Laatu näkyy yksityiskohdissa

Kun hyvälaatuista vaatetta etsii täytyy kokonaiskuvan sijaan kiinnittää huomiota yksityiskohtiin.

Saramäen mukaan helpoin tapa tunnistaa laadukas vaate on tarkastella ompelujälkeä. Se kertoo hyvin siitä, onko tekopaikassa ollut ammattitaitoiset ompelijat, joille on annettu aikaa panostaa vaatteen tekemiseen.

- Paljon tehdään ratkaisuja, jotka huonontavat vaatteen laatua, jotta valmistaminen sujuisi nopeammin. Sillä saadaan hintaa alas, mutta tuotteen kesto ja ulkonäkö huononee.

Ompeleen pitäisi olla lyhyesti tikattua ja tasaista ilman kiemurtelua. Ompelulangan pitäisi olla sileää ja tasaista.

- Jos vaatteen saumassa nurjalta puolelta katsottuna ompelulanka on pörröttävää ja sieltä törröttää kuituja, se on ollut halpaa. Käytössä se voi katketa, mutta se kertoo myös siitä, että jos tällaisessa asiassa on alettu pihistellä, vaate on tehty niin halvalla, ettei se voi olla hyvä.

Saramäki neuvoo myös tarkastelemaan, miten napit on ommeltu kiinni. Jos pitkiä tai hapsuisen löysiä lankoja roikkuu nappien lävistä, ne todennäköisesti lähtevät pian purkautumaan. Tiheä ommeljälki on tässäkin kohtaa merkki laadusta.

Vaatteiden kankailla on tietysti merkittävä rooli, mutta yksiselitteistä vastausta kestävään materiaalin ei ole. Ennen ostopäätöstä kannattaa kuitenkin tiirailla kangasta valoa vasten.

- Jos kankaan on tarkoitus olla sileä ja siinä näkyy valoa vasten törröttäviä kuituja, se tulee nyppyyntymään. Tämä ei tietenkään päde, jos kyseessä pörröneule, Saramäki kuvailee ja huomauttaa, että nettikaupassa laadun tarkkailu onkin mahdotonta.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

(kuva: Emmi Moilanen)

Voiko pikamuotiliikkeistä löytää laadukkaita vaatteita?

Laadukkaista vaatteista joutuu myös pulittamaan enemmän kuin parikymppisen verran. Usein lompakon riutuminen onkin perustelu sille, miksi hyvälaatuisten vaatteiden sijaan suositaan edullisempia vaihtoehtoja. Saramäki kuitenkin uskoo, ettei tällaiset henkilöt ole laskeneet, kuinka paljon oikeasti käyttävät rahaa vaatteisiin.

- Yleensä tähän vetoavat ihmiset, joilla on käsivarsi täynnä vaatekasseja. Varmasti on ihmisiä, joilla oikeasti taloudellinen pakko ajaa ostamaan mahdollisimman halvan vaatteen sen kerran, kun ostaa. Mutta jos on oikeasti niin persaukinen, niin suosittelen käytettyjä vaatteita, joista voi löytää todella laadukkaita vaatteita todella edullisesti.

Voiko pikamuotiliikkeistä kuitenkin löytää kestäviä ja huolella tehtyjä tuotteita vai onko kyseessä harhaluulo?

- Ketjukaupoista voi löytää hyviä perustuotteita esimerkiksi t-paitoja. Ei ehkä superhyviä, mutta riittävän hyviä. Jos kuitenkin haluaa laadukkaan talvitakin, niin sitä ei löydy niillä hinnoilla.

- Suosittelen, että menee katsomaan kalliisiin vaateliikkeisiin, millaisia vaatteita siellä on, vaikka ei olisi varaa ostaa. Siinä näkee, mitä laatu voisi olla. Tietysti kaikki kalliit vaatteet eivät ole laadukkaita, mutta kyllä siinä yleensä jonkinlainen korrelaatio on, Saramäki vinkkaa. 

Lue myös: "Tylsät" ja tavalliset vaatteet, jotka jokaisen vaatekaapista tulisi löytyä - omistatko sinä jo?

Lue myös: Mies päätti viikon vaatteeni - tyylini peruspilarit loistivat poissaolollaan, silti olin tyytyväinen

Kilpailut

Uusimmat