Persoonallisen tyylin omaava Sara: Halpisketjut ovat suosikkejani

29.11.2012 19:45 - Karoliina Kotala

Muotipersoona-juttusarjassa tällä kertaa tyylistään kertoo mallinakin kunnostautunut ruokakolumnisti ja -kirjailija Sara La Fountain. Saraa voi seurata myös Avalta nähtävässä Täydellinen päivä –sarjassa.

Mitä muoti ja tyyli sinulle merkitsevät?

- Ne inspiroivat elämäniloon. Minulle on tärkeää, että pukeutuessani olen persoonallinen ja oma itseni. Muotia ei tarvitse ottaa liian vakavasti, se on kuin kivaa pukeutumisleikkiä!

Miten päädyit työhösi?

- Ruoanlaitto oli jo pienenä rakas harrastus. Tein mallintöitä koulun ohella harrastuksena, mutta kun piti miettiä mitä todella haluan tehdä isona niin tärkeimmäksi nousi ruoanlaitto. Koulussa oli kurssi, jossa piti tehdä päätöstyö joka valmistaisi jo tulevaan ammattiin, joten tein sinne kaksi kakkukirjaa ja sokerinpuhallustyön, silloin se loksahti.

Mitä tekisit jos et työskentelisi nykyisessä työssäsi?

- Pidän paljon visuaalisista jutuista, joten olisi ihana olla vaikkapa kukkakaupassa työssä kaikkien niiden tuoksujen keskellä. Toisaalta rakastan myös filosofiaa ja miettiä elämän syntyjä syviä, joten siihenkin olisi mielenkiintoista perehtyä.

Kuvaile omaa tyyliäsi.

- Persoonallinen, olen fiilispukeutuja. Ehkä tarkemmin kuvailtuna boheemi taiteilija, jossa on hiukan rokkiakin sekoitettuna. Iän myötä tyyli monesti myös muuttuu.

Mikä on kallein vaatekappaleesi/asusteesi? Paljonko se maksoi ja milloin ostit?

- Dolge & Gabbanan barokkityyliset kengät, jotka maksoivat yli 1500 euroa, ostin ne muistaakseni seitsemän vuotta sitten. Ne ovat varsinainen sisustuselementti kotonani. Toinen on Célinen käsilaukku, joka maksoi päälle 2000.

Tämän hetkin kuumin juttu muodissa?

- Nyt on aika tummia värejä, on liilaa, paahdettua korallia, roosaa. Yksi lempivärini on metsän vihreä, ja on ihana että se on taas tullut esiin. Toisaalta nyt löytyy on paljonkin trendejä.

Mikä vaate tulisi löytyä joka naisen vaatekaapista?

- Jonkinlainen hattu. Se on minun juttu, ja loistava valinta jos on bad hair day. Nyt talveksi hyvä valinta on vaikkapa leveä lierihattu tai vaikkapa turkishattu. Hattu kruunaa ja antaa viimeisen silauksen asulle.

Mikä on pahin tyylimoka, johon nainen voi syyllistyä?

- En pidä liian seksikkäistä tai ihonmyötäisistä vaatteista. On liian päälle liimattua ja usein halvan näköistä, josa yrittää liikaa korostaa seksikkyyttään. En sano, ettei saisi olla seksikäs ja naisellinen, mutta usein ihmiset yrittävät olla yliseksikkäitä.

Mitä vaate- tai asusteostosta kadut ja miksi?

- Nuorempana oli joitakin turhia ostoksia, mutta nykyisin mietin tarkemmin mitä ostan ja mitä siellä kaapissa jo on. Enemmänkin kadun, että en ostanut ihanaa Chanelin koppalakkia, jonka näin nettikaupassa, sillä ne loppuivat ja oli emämoka etten ostanut sitä.

Kuka on parhaiten pukeutuva suomalainen ja miksi?

- Vaikea kysymys, Suomessa on paljon hyvin pukeutuvia naisia. Muun muassa hyvän näköisiä atisteja on paljon, kuten Heli Kajo, Jenni Vartiainen ja Chisu. Toisaalta myös Klara Kivilahti ja Nina Kurkinen pukeutuvat aina tyylikkäästi.

Mitä muotimerkkejä fanitat?

- Minna Parikka, Marimekko, Ivana Helsinki, Tiia Vanhatapio, Suomesta löytyy paljon hyviä merkkejä. Suomalainen muoti ei matki mitään ja on erilaista, ja esimerkiksi suomalaisten merkkien ekologiset valinnat kiinnostavat maailmalla.

Mitä muotitrendiä sinulla on ikävä?

- On ollut hienoa nähdä 60-lukua henkivän muodin näkyvän jälleen. Sellainen vanhan ajan glamour ja hienostuneisuus kiehtoo. 60-luku on tullut taas esiin useiden artistien kautta.

Kuinka paljon käytät rahaa vaatteisiin kuukaudessa?

- Olen melko käytännönläheinen shoppailija. Ostan esimerkiksi syysjuttuja halvoilta ketjuilta, kuten Topshop, H&M, Zara, Gina Tricot, ne ovat lemppareitani. Bränditkin ovat hienoja, mutta en koskaan katso vaatteessa merkkiä, parasta tulee yhdistelemällä. Toisinaan voi mennä 500-600 euroa kuussa, mutta joka kuukausi en shoppaile.

Myytkö tai ostatko vaatteita kirppiksellä? Mikä on paras kirppislöytö?

- Löysin kerran Hermesin vyön Puolasta kirpputorilta, joka oli hyvässä kunnossa. Sain sen tosi hyvään hintaan, se on ehkä ollut erityinen löytö. Tuunaan usein kirpputorilöytöjäni, ja yritän tehdä löytöjä, joista tulee hyvä mieli taloudellisestikin.

Kuinka paljon hyvät korkokengät saavat maksaa?

- Ostan toisinaan kenkiä esimerkiksi Zarasta tai Topshopista, ja käytän ne pian loppuun. Ostan kuitenkin mielelläni sellaisen, joka sopii siihen sesonkiin. Tai sitten jos ostan kalliimpia brändejä, niin ne on oltava sellaisia, joita käyttää pitkään. Pitäisin silti kattona korkokengille 600-700 euroa.

Muotikaupunkisi?

- New York. Myös Tukholma ja Helsinki. Noissa kaupungeissa ihmiset pukeutuvat erilailla. Se skandinaavisuus on omalaatuista, katukuva on viimeistelty.

Harrastatko nettishoppailua? Nettivaatekauppasuosikkisi?

- Harrastan, mutta useimmiten haen sieltä ideoita. Pidän enemmän siitä, että voin sovittaa ja kokeilla vaatetta. Suosikkejani pidän Topshopista, koska siellä valikoima vaihtuu ja hinnat ovat kohtuulliset. Myös Net-a-porter on hyvä, jos etsii jotain spesiaalia. Tarjolla on nykyään paljon hyviä nettikauppoja.

Tuleeko sinulla mieleen henkilö, jonka haluaisit kertovan tyylistään. Ehdota Muotipersoonaa alla näkyvään Kommentit-kohtaan, ja yritämme toteuttaa toiveesi!

Edellisen Muotipersoona-artikkelin löydät täältä.

Kilpailut

Uusimmat