Älä haikaile auringon perään – kaunein rusketus syntyy syömällä

30.08.2014 15:15 - Linda Arponen

Ei huolta rypyistä tai ihosyövästä, tutkimuksen mukaan hehkuvimman ihon voi hankkia pelkillä ruokavalinnoilla.

Olet ehkä kuullut väittämän, jonka mukaan porkkanoiden syönti voi muuttaa ihon värin oranssiksi. Tämä väittämä on itse asiassa tosi, ainakin osittain. Kirkkaan oranssiksi ei iho kuitenkaan luultavasti muutu.

Porkkanan lisäksi ihon sävyä voivat muuttaa muutkin vihannekset ja hedelmät, kuten parsakaali, bataatti ja melonit. Ne voivat muuttaa ihon sävyä kellertävämmäksi ja ilmeisesti myös kauniimmaksi, mikäli on tuoretta tutkimusta uskominen.

Kyseisessä tutkimuksessa oli mukana 60 koehenkilöä. Heitä pyydettiin arvioimaan, kuinka miellyttäväksi he kokivat ihmiskasvot, jotka olivat eri tavoilla värittyneet. Osat kasvoista olivat värjäytyneet hedelmien ja vihanneksien sisältämän karotenoidin ansiosta, toiset taas auringon melaniinin vuoksi.

Tulosten mukaan yli 75 prosenttia koehenkilöistä piti kauniimpana kasvoja, joiden väritys oli tullut luonnollisesti kasviksia ja hedelmiä syömällä. Tutkijoiden mukaan nämä ihmiset koettiin myös kokonaisuudessaan terveemmän oloisiksi.

Hedelmien ja vihannesten syönti kannattaa muutenkin kuin terveen ihonvärin vuoksi. Ne sisältävät esimerkiksi antioksidantteja, jotka pitävät ihon nuoremman näköisenä. Auringonotto kun voi taas vanhentaa ihoa ennenaikaisesti.

Mitkä ovat kauneudenhoidon seitsemän syntiä, joihin jatkuvasti sorrumme? Lue juttu täältä.

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat