Kuva: AOP

Mikä on maailman paras livelevy? Rock-asiantuntijat vastasivat

20.02.2017 18:30 - Mikko Räsänen

Radio Cityn toimitus valitsi kaikkien aikojen livealbumit. Yksi klassikkoalbumi jäi kuitenkin listalta puuttumaan.

Mikä tekee livelevystä hyvän? Studioalbumia äänittäessä voi ottaa uusia ottoja niin pitkään, kunnes lopputulos on niin viimeistelty kuin halutaan. Livealbumia äänitettäessä tuota mahdollisuutta ei ole, joten siten livelevyltä täytyy hakea muita asioita kuten energiaa, läsnäoloa tai vuorovaikutusta yleisön kanssa. Livelevyiltä saattaa myös löytyä tutuista kappaleista erilaisia sovituksia kuin studiolevyiltä. Viime kädessä jokainen kuulija toki valitsee itse, mikä tekee livelevystä hänelle hyvän.

Radio Cityn kokosi toimituksensa livelevysuosikit yhteen. Pieni yllätys oli se, että monien maailman parhaana livelevynä pitämä Iron Maiden Live After Death ei ollut kenenkään valinta parhaaksi livelevyksi. Katso alta lista livelevyistä, jotka jyräsivät parhaiksi.

Ville Kinaret, Cityn Aamu

- Paras levy on G3:n Live in concert vuodelta 1997. Steve Vain ja Joe Satriainin proggiksen ensimmäisessä osassa vierailee Eric Johnson, joka esittää välillä koko levyn tyylikkäintä kitarointia. Se on paljon sanottu, kun vertailukohdat ovat Vai ja Satriani. 

- Vaikka yleensä vierastan kuin ruttoa kaikkea tekniikkakitaristidildoilua ja tämä on musiikkina juuri osastoa "emme tee virheitä soitossamme emmekä edes elämässämme", on tässä albumissa vain jotain magiaa. Ja varmaan juuri liven takia soitossa on jopa enemmän munaa kuin studioversioissa, kun näitä kappaleita ei ole hiottu täydellisiksi monella otolla.

- Liian kliiniset biisit syttyvät elämään, kun livebändi rouhii ne studio-olosuhteiden ulkopuolella. Näin käy varsinkin Joe Satrianin biiseille, jotka bändi vetää koruttomasti triona. Samat biisit eivät liven kuuntelun jälkeen tunnu albumiversioina enää yhtään miltään. Itse asiassa tämän levyn jälkeen en ole studioalbumia jaksanut kuunnella juuri yhtään. Se kertoo kaiken tästä livelevystä.

- Albumin kohokohta kuullaan jo kakkosraitana, kun Joe Satriani tunnelmoi hypnoottisen Flying in a Blue Dreamin. Tekee mieli kuunnella raita uudestaan ja uudestaan.  

Mikko Honkanen, Cityn Aamu

- Paras on Alchemy: Dire Straits Live. Fanituksestani tuota levyä kohtaan kertoo kaiken se, että minulla tuo albumi CD:nä, DVD:nä, VHS-kasettina ja vinyylinä, joita minulla kaksi kappaletta.

- Alchemy nauhoitettiin kesällä 1983 ja julkaistiin 1984, eli juuri aikana, jolloin Dire Straits oli musiikillisesti parhaassa iskussaan. Bändi oli tuossa vaiheessa julkaissut neljä studioalbumia, joista ei juuri heikkoja biisejä löytynyt. Keikkasettiin valikoitiin albumeilta juuri oikeat biisit. Suuri osa biiseistä on myös pidempiä ja sovitukseltaan erilaisia kuin albumiversiot. Esimerkiksi Sultans of Swing kestää yli kymmenen minuuttia ja loppuu silti liian aikaisin. 

- Pikkupoikana katsoin videolta tämän keikan 3-4 kertaa vuodessa ja tämä on myös yksi kuunnelluimmista vinyyleistä, joita minulla on. Minulle tässä albumissa toimii kaikki. On melankoliaa, rauhallisuutta, räväkkyyttä ja lukuisia muusikoita toteuttamassa yhteistä missiota. Alchemy on ehkä jopa kaikkien aikojen suosikkialbumini. 

- Levyn kohokohtina ovat sen pisimmät kappaleet: Once Upon A Time In The West, Tunnel Of Love ja Telegraph Road. Myös Sultans Of Swing -versio on täydellinen. Mutta jos vain yksi kappale pitää valita, niin se on Telegraph Road. Hieno tarina kaupungin synnystä ja ongelmista taustalla Mark Knopflerin paljon puhuvat soinnut. 

Juha Valvio, Cityn Iltapäivä

-  Lähtökohtaisesti ei ole olemassa hyviä livelevyjä. Jos joku pitää valita niin Nirvana / Alice in Chains / Pearl Jam Unplugged  -kolmikko. Koko Unplugged-konsepti (vuoteen 1999 saakka) oli kaikessa nerokkuudessaan historiaatekevä, josta puhutaan edelleen.  

Petra Piipari, juontaja

- Paras on U2:n Rattle and Hum, tosin se on vain puoliksi live. Tuon albumin myös koin pikkugimmana valaistumisen siitä, mistä minä oikeasti pidän. Siihen asti olin mennyt musiikillisesti massan mukana, ja jos luokan coolein tyttö sanoi, että nyt kaikki tykkää Dingosta, niin silleen se sitten oli. 

- U2:n Rattle and Hum muutti kaiken ja albumia seurannut saman niminen elokuva ei ainakaan himmentänyt fanitustani. Ja tuo fanitus on kantanut tähän päivään asti. 

- Levyn kohokohta on I Still Haven't Found What I'm Looking For. Se oli silloin taustabiisi pikkutytön poikaystävähaaveille ja nyt nyt sitä vähän isommallekin tytölle...

René Mäkinen, musiikkipäällikkö

- Ykkönen on Scorpionsin World Wide Live. C'mon, jos bändi tekee livenä jotain noin maagista, niin ei kannattaisi tehdä studiolevyjä ollenkaan. Levy on julkaistu jo 1985 ja tuohon aikaan nähden soundit, tekninen toteutus ja kokonaisuus on ihan helvetin hyvin paketissa. Levyn draama on myös hyvin tehty, vaikka albumin kappaleet eivät yksittäiseltä keikalta olekaan. Kertoo ehkä bändin sen hetkisestä flow'sta ja tekemisestä.

- Onhan levyllä muutama ihan kohtalainen biisikin. Isoimmat Scorpions-biisit tuossa tietenkin toimivat, mutta kyllä tuommoinen herkkyys-osaston juttu edelleen vähän itkettää - varsinkin Loving You Sunday Morningissa.  

Mikko Räsänen, toimituspäällikkö

- Monta upeaa livelevyä löytyy hyllystä, mutta ykkönen on ehkä Blind Guardianin Tokyo Tales vuodelta 1993. Se on taltioinut saksalaisyhtyeen mahtavassa murrosvaiheessa, jossa bändi on juuri murtautumassa suureen kansainväliseen suosioon. Blind Guardian aloitti 1980-luvulla speed metal -yhtyeenä. Kolmannella albumilla musiikki alkoi muuttua power metallin suuntaan ja neljännellä albumillaan Somewhere Far Beyondilla yhtye löysi lopullisesti oman tyylinsä. 

- Tokyo Tales taltioi Blind Guardianin juuri tuolla hetkellä. Neljäs albumi on kerännyt kansainvälisiä kehuja ja vienyt Blind Guardianin ensimmäistä kertaa keikkailemaan kotimaansa ulkopuolelle. Ja tuolla kiertueella nauhoitettiin Tokyo Tales, joka nimenä yhdisti näppärästi Scorpionsin ensimmäisen livelevyn Tokyo Tapes ja BG:n Tales from the Twilight World -albumin.

- Tokyo Tales -albumilla kuuluu nuorten muusikoiden huikea into ja energia. Siinä yhdistyvät bändin alkuvuosien speed-rymistely ja uudempi mahtipontisempi saundi, minkä suuntaan jatkossa tultiin liikkumaan vielä vahvemmin. 

- Albumilta on vaikea löytää yhtä kohokohtaa, sillä esimerkiksi Time What is Time ja Welcome to Dying ovat varsinaisia yleisön huudatuksia. Valitsen huippuhetkeksi kuitenkin alkuvuosien Valhalla-biisin, mikä nousee yleisön ansiosta uudelle tasolle. 

Lue myös: Metallijulkaisun lukijat listasivat 2000-luvun parhaat albumit - ykkösenä outolintu, kakkosena HIM

Lue myös: 20 arvokkainta vinyylilevyä listattiin - jos löytyy kotoasi, voit pian olla rikas

Suosittelemme

Uusimmat