Kuva: AOP

Sabaton lähtee Euroopan-kiertueelle - mukana suomalaisvahvistus

28.06.2019 16:30 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Uusi albumi julkaistaan heinäkuun 19. päivä.

Ruotsalainen metalliylpeys Sabaton ilmoittaa Facebook-sivullaan, että lähtee ensi tammikuussa kattavalle Euroopan-kiertueelle.

Sabatonia lämmittelevät Amaranthe sekä suomalainen sellopoppoo Apocalyptica. Ainakaan vielä listalle ei ole merkitty, että yhtye rantautuisi myös Suomen kamaralle. Tänä kesänä yhtyettä pääsee kuitenkin ihastelemaan Kuopiorockiin.

Yhtyeen tuleva albumi The Great War julkaistaan heinäkuussä, ja kyseessä on konseptialbumi, joka kertoo tarinoita ensimmäisestä maailmansodasta. 

Laulaja Joakim Brodén kertoi Voice.fi:n haastattelussa, että idea levystä on jyskyttänyt pääkopassa jo vuosia.

- Idea tuli The Art Of War -albumista vuonna 2008. Samat kirjat, joita käytimme tuolloin, sisälsivät myös mahtavia juttuja ensimmäisestä maailmansodasta. Siitä asti se ajatus on kolkuttanut päässä, Broden sanoi ja jatkoi:

- Uudella albumilla lauletaan muun muassa Punaisesta Paronista sekä Thomas Edward Lawrencesta. Emme halunneet olla tylsiä, ja kerrommekin 10 erilaista kiehtovaa tarinaa tuosta ajasta.  Minä ja Pär (Pär Sundström, yhtyeen basisti ja toinen johtohahmo) olemme historianörttejä, ja me istumme alas yleensä kirjoittamaan näitä tarinoita.

Keikkailmoituksen näet alta. Jos se ei näy, paina tästä.

Lue myös: Sabaton-laulaja ylistää Suomea: "Siellä bändeistä pidetään huolta!"

Lue myös: Sabaton julkaisee uuden albumin - kertoo ensimmäisestä maailmansodasta

Kilpailut

Uusimmat