Kuva: AOP

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani julkaisi albumin - faneja hemmotellaan muutenkin tänä keväänä

06.03.2020 16:45 - Henna Koste

Paluu paratiisiin on julkaistu tänään.

Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani julkaisee tänään uuden albumin, joka kantaa nimeä Paluu paratiisiin. Kyseessä on yhtyeen kuudes albumi. Yhtye julkaisi ystävänpäivänä uudelta albumilta kappaleen Rakastan sua niin et se sattuu.

"Olen onnellinen että teimme levyn, jossa on näin paljon valoa. Sitä on teksteissä, melodioissa, soinnissa, rytmeissä. Paluu paratiisiin on viattomuutta, häpeilemättömyyttä, menneisyyden taakse jättämistä, siirtymisen kitkaa, levottomuutta, tyyneyttä, kaipuuta selittämättömään, yhdessäoloa, henkeä, jumalallisuutta, rakkaita, lapsia, perhettä, rakkautta. Kokonaisuus on usein lopulta tekijöilleenkin yllätys. Alussa on biisi tai kaksi, outoja aihioita, epämääräisiä muistiinpanoja puhelimella. Tunnetiloja ja melodioita äänitettynä keikka-autossa, hotellihuoneessa Oulussa, metsäpolulla, tuuli ja liikenne kohisee jossakin taustalla. Ajatuksena oli tehdä levy, jossa laaja ja lämmin bändisointi on viety pitkälle. Valitsimme tämän vuoksi tuottajaksi pitkän linjan tuottajan Janne Haaviston. Harjoittelimme huolella, hinkkasimme, sovitimme, puhuimme loputtomiin ja soitimme lisää. Nyt levy on valmis. Musiikki muuttaa muotoaan edelleen, nämä ovat kantaversioita. Olen ylpeä meistä ja tästä albumista. Näitä lauluja soittaessa tulee aina hyvä olo. Toivottavasti se tarttuu myös kuulijoille”, Tuure Kilpeläinen sanailee tiedotteessa.

Uuden albumin kunniaksi Karavaani tarjoaa jo perinteeksi muodostuneen vapaapääsyisen kansanjuhlan Helsingissä Hakaniemen torilla huomenna lauantaina 7. maaliskuuta kello 13.
Tämän jälkeen Karavaani starttaa myös koko Suomen kattavan konserttisalikiertueen.

Lue myös: Tuure Kilpeläinen ja Kaihon Karavaani julkaisi suuren rakkauslaulun ystävänpäivänä - kuuntele

Kilpailut

Uusimmat