Kuva: Senja Rapila

IL: Menestyshitin jälkeen Elastisen elämässä riitti kosteita juhlia - "Olin ihan irti kaikesta"

20.11.2020 21:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Elastisen uusi albumi julkaistiin 13. marraskuuta.

Elastinen, 39, aloitti musiikkiuransa jo yli 20 vuotta sitten Fintelligens-yhtyeen tiimoilta. Yhtye menestyi erinomaisesti, kunnes vuonna 2004 alkoivat hiljaisemmat ajat.

Elastisen sooloura taas ampaisi kohti tähtiä vuonna 2006, kun hän julkaisi menestyssinglen Anna Soida. Tuolloin sai taas keikkailla niin paljon kuin vain ikinä ehti.

- Olen aina ollut sellainen kulkuriluonne, ja olen tykännyt ihan hulluna olla tien päällä. Ajattelin silloin usein, että ei tässä tarvitsisi mennä kotiin ollenkaan, Elastinen kertoo Iltalehden haastattelussa.

Keikkoja riitti ja niiden jälkeen juhlittiin. Juhlat saattoivat kestää aamuun saakka ja Elastinen sanookin Iltalehdelle, että hän oli hieman vieraantunut ympärillä olevien ihmisten elämästä.

- Ne olivat tosi kosteita aikoja. Kyllä aikuistumiseni vei aika paljon aikaa verrattuna muihin. Kun tulimme rundilta kotiin, niin kaverit olivat jo menneet päivätöihin, saivat lapsia, ja itse olin ihan irti kaikesta. Minulla oli se oma juttuni, jota seurasin sokeasti ja omistin joka päivä kaikki päivät sille.

- Sellaisiakin tilanteita on ollut, että olen joutunut valitsemaan parisuhteen ja uran välillä. Se on tuntunut silloin hirveältä ja on ollut sydänsuruja, mutta ne ovat kaikki johtaneet siihen, että asiat ovat lopulta loksahtaneet kohdalleen.

Elastisen uusi albumi Uusia Muistoi julkaistiin marraskuun 13. päivä. Levy pitää sisällään muun muassa jättihitin Epäröimättä hetkeekään, jolla laulaa Elastisen lisäksi Jenni Vartiainen.

Lue myös: Elastisen kahden lapsen syntymissä hauska yhteensattuma - "Kahdesti olen jättänyt gaalan väliin"

Lue myös: Radiohistoriaa tehneen Elastisen uusi kappale sai aikaan palautevyöryn - "Se on selvästi osunut"

Lähde: Iltalehti

Kilpailut

Uusimmat