Kuva: Terhi Ylimäinen

Alexi Laihon viimeiset sävellykset julkaistiin - "Ylijäämäbiisejä ei ole missään"

23.04.2021 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Bodom After Midnight julkaisi tänään Paint The Sky With Blood -nimisen EP-levyn.

Bodom After Midnight sai alkunsa, kun Children of Bodom lopetti toimintansa joulukuussa 2019. Children of Bodomin johtohahmo Alexi Laiho sekä kitaristi Daniel Freyberg halusivat jatkaa yhteistyötä ja tarvitsivat mukaan muutaman soittajan lisää. Alkuvuodesta 2020 palapeli kasaantui.

- Oli heti alusta asti selvää, että me jatkamme musiikin parissa. Idea alkoi kytemään jo ennen kuin Children of Bodom lopetti. Alexi ehdotti Mitjaa basistiksi ja kysyi myös, että tietäisinkö rumpalia. Sanoin, että tiedän, ja näin Waltterikin saatiin mukaan, Freyberg kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

- Kokeilimme yhdessä muutamaa kappaletta eikä siinä ollut mitään ongelmia. Lähetin jopa videon Alexille ja Danielille joskus aikaisemmin, mutta siihen en koskaan saanut vastausta, basisti Mitja Toivonen nauraa ja saa Freybergilta vastaukseksi, että video kyllä taidettiin katsoa, mutta muita muistikuvia ei hirveästi ole.

Rumpali Waltteri Väyrysen kanssa aikataulut piti sopia tarkkaan, sillä mies vaikuttaa myös Paradise Lost -nimisessä orkesterissa.

- Sanoin alusta asti, että Paradise Lost tulee viemään aikaa, joten sovimme aikatauluttavamme asiat niin, että bändit saadaan sopimaan yhteen. Sitten jos olisi tullut päällekkäisyyksiä, olisin hoitanut korvaajan.

Korona laittoi suunnitelmat uusiksi

Bodom After Midnightin piti aloittaa kiertäminen jo vuoden 2020 alussa, mutta kuten muillakin artisteilla, laittoi koronapandemia suunnitelmat täysin uusiksi.

- Viime vuosi oli tarkoitus soittaa vain keikkoja eikä julkaista uutta musiikkia. Aloitimme treenaamisen helmikuussa 2020 ja hioimme settilistaa kuntoon. Setti koostui Children Of Bodomin materiaalista, Toivonen kertoo.

Uutta musiikkia päädyttiin tekemään, sillä aikaa oli, ja kappaleet julkaistiin nyt Paint the Sky With Blood -ep:n muodossa. Kyseessä ovat edesmenneen Laihon viimeiset sävellykset.

- Alexihan niistä kappaleista vastasi ja muut sitten olimme sovittajan roolissa. Kappaleista tuli hyvin bändin kuuloisia, Väyrynen kehuu.

- Alexi toi esimerkiksi irrallisia osia, joita sitten porukassa aloimme testailemaan. Demoja emme koskaan tehneet, vaan kappaleet kasattiin treeniksellä ja siitä menimme suoraan studioon, Toivonen jatkaa.

Monet fanit ovat miettineet, onko materiaalia jäänyt yli. Vastaus on, että ei.

- Ylijäämäbiisejä tai riffejä ei ole missään. Alun perinkin oli tarkoitus julkaista ensin EP ja sitten tehdä kokonainen albumi myöhemmin, Väyrynen toteaa.

EP:n on äänittänyt Joonas Parkkonen, joka soitti vuoteen 2018 asti Mitja Toivosen kanssa Santa Cruz -yhtyeessä.

- Parkkoselta tuli kyllä pieniä ideoita ja kulmia, jotka toimivat hyvin, Freyberg myöntää.

- Alun perin ei ollut tarkoitus ehkä tehdä ihan noin, että Joonas myös tuottaisi, mutta tietenkin se lähti studiossa laukalle. Käytännössä tämä oli ensimmäinen kerta, kun työskentelimme yhdessä Parkkosen kanssa sitten Santa Cruzin, vaikka olemme päivittäin tekemisissä.

(kuva: Juha Metso/AOP)

Yhtye ehti viime syksynä soittaa muutaman keikan, joiden vastaanotto oli erinomainen. Myös bändiläiset itse olivat tyytyväisiä esiintymisiin.

- Se paketti oli hyvin kasassa, kun olimme ehtineet treenata niin hyvin. Treenasimme kuitenkin aina kaikkia keikkoja varten, jotka sitten lopulta siirtyivät tai peruuntuivat. Onneksi saimme edes soittaa nuo kerrat, Toivonen sanoo.

- Kyllähän se jännitti, toteutuvatko edes nuo. Onneksi toteutuivat, Väyrynen hymyilee.

Sekä yhtye että ainoiksi jääneet konsertit ovat herättäneet paljon keskustelua. Bändin jäsenet eivät hirveästi seuraa netissä käytävää keskustelua yhtyeen tiimoilta - paitsi rumpali Väyrynen.

- Minä kyllä luen ja kerron sitten muille, Väyrynen nauraa ja jatkaa: - Tiesin, että noista keikoista tullaan puhumaan, niin kyllähän se kiinnosti, mitä muut sanovat. Palaute oli kuitenkin todella positiivista.

Alexi Laiho menehtyi vuoden vaihteessa ja näin myös Bodom After Midnightin tarina loppuu ep:n julkaisun jälkeen. Yhtyeen muille jäsenille oli heti selvää, että uudet kappaleet tuodaan julki, kun he kuulivat ystävänsä kuolemasta.

- Puhuttiin samana iltana, että nämä tuodaan julki. Levy oli kuitenkin valmiina ja Alexi oli siitä todella innoissaan. Tiedän, että hän olisi ehdottomasti halunnut tätä, Toivonen päättää.

Voice.fi, Radio City ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Bodom After Midnightin uutuuskappaleen musiikkivideo julki - katso

Lue myös: Daniel Freyberg muisteli viimeistä keskustelua Alexi Laihon kanssa: "Hän oli innoissaan tulevasta"

Kilpailut

Uusimmat