Kuva: Mona Salminen

Blind Channelia verrataan toistuvasti Linkin Parkiin - nyt jenkkiyhtyeen tähti täräytti näkemyksensä

27.05.2021 20:15 - Iiro Myllymäki / iiro.myllymaki@bauermedia.fi

Linkin Parkin Mike Shinoda ei kuule yhtäläisyyksiä Blind Channelin Dark Siden ja oman bändinsä musiikin välillä.

Suomea tämän vuoden Euroviisuissa edustanutta Blind Channel -yhtyettä on toistuvasti verrattu yhdysvaltalaiseen Linkin Park -bändiin. Blind Channel on itse tunnustanut Linkin Parkin olevan heille merkittävä innoittaja, ja molempien yhtyeiden musiikissa kuuluu rockin, rapin ja elektronisten elementtien yhdistely.

Linkin Parkin perustajajäsen Mike Shinoda, 44, vaikuttaa kuitenkin olevan vertailuista toista mieltä. Twitterissä leviää video, jossa Shinoda nostaa esiin ihmisten vertailleen suomalaisyhtyeen euroviisubiisiä Linkin Parkiin. Hän sanoo olevansa vahvasti eri mieltä siitä, että kappale muistuttaisi hänen bändinsä tuotantoa.

- Kuuntelin sen, ja ei, olen vahvasti eri mieltä, Shinoda sanoo livestriimistään irrotetulla videoklipillä.

Mike Shinoda (kuva: AOP)

Shinoda jatkaa sanomalla, että Blind Channelin kappale on ”trendannut” netissä siksi, että niin monet ovat kommentoineet sen kuulostavan Linkin Parkilta.

- Sitten 50 prosenttia ihmisistä sanoivat, että ei hitossa, Shinoda jatkaa.

Miehen mietteet pääset katsomaan alla olevalta videolta. Jos upotus ei näy, näet sen myös täältä.

Linkin Parkia pidetään yhtenä nu metal -genren suurimmista nimistä. Bändi nousi valtavaan kansainväliseen suosioon vuoden 2000 Hybrid Theory -albumilla, ja yhtyeen albumeita on myyty yli 70 miljoonaa kappaletta. Bändin viimeisin albumi on vuoden 2017 One More Light. Yhtyeen solisti Chester Bennington teki itsemurhan kesällä 2017, mutta yhtye jatkaa edelleen.

Blind Channel itse ei ole leimannut musiikkiaan nu metal -termillä, vaan on kehittänyt oman violent pop -terminsä kuvaamaan musiikkiaan.

- Niin kauan kun meillä on oma genre, voimme tehdä ihan mitä me halutaan ja ottaa vaikutteet sieltä, mistä me halutaan, toinen bändin solisti Niko Vilhelm perusteli termin valintaa Voice.fi:n haastattelussa tammikuussa.

Lue myös: Blind Channelin Jaja Ding Dong -kyltit saivat suuren suosion - bändi kertoo nyt, mistä idea lähti

Lue myös: Blind Channelilta yksiselitteinen reaktio Italian voittobändin huumekohuun: "Naurettavaa"

Lähde: NME

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat