Kuva: AOP

Axl Rosen myöhästely teki Guns N' Rosesin keikoista parempia, sanoo yhtyeen entinen rumpali

04.09.2021 16:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Matt Sorum soitti muun muassa legendaarisilla Use Your Illusion -albumeilla.

Guns N' Roses on ollut jo vuosikymmeniä tunnettu siitä, että yhtyeen laulaja ja keulakuva Axl Rose, 59, saattaa viivästyttää keikan alkamista eri syihin vedoten.

90-luvulla yhtyeessä rumpuja soittanut Matt Sorum, 60, kertoi Billboard-julkaisun haastattelussa, että myöhästelyssä oli jotain hyvääkin.

- Kun olimme kaksi tuntia myöhässä ja olin todella turhautunut, kaikki tämä purkautui lopulta lavalla. Koska olimme niin täynnä turhautumista, vihaa ja ahdistusta, pystyimme tuomaan sen kaiken esitykseen ja nostamaan keikan uudelle tasolle, Sorum kertoi.

- Myös yleisö oli liekeissä, koska hekin olivat vihaisia myöhästymisestä. Kannan edelleenkin tuota ajanjaksoa ylpeydellä elämässäni.

Sorum soittaa Guns N' Rosesin albumeilla Use Your Illusion I, Use Your Illusion II ja cover-levyllä The Spaghetti Incident?.

Lue myös: Guns N' Roses julkaisi yllätyskappaleen studioversiona - fanien mielipiteet jakautuvat

Lue myös: Tämän takia Guns N’ Roses aloittaa keikkansa aina myöhässä

Kilpailut

Uusimmat