Kuva: AOP / Kimmo Brandt

Blind Channelin huima menestys jatkuu - kahmaisi Vuoden yhtye- ja Vuoden biisi -palkinnot

26.11.2021 12:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Blind Channel oli selvä yleisön suosikki ja sen jättihitti Dark Side keräsi huiman määrän annetuista äänistä.

Radio SuomiRock ja Iltalehti ovat palkinneet vuoden onnistujia. Vuoden artisti- sekä Vuoden biisi -palkinnot kahmaisi Euroviisumenestystä niitannut Blind Channel.

Blind Channel oli selvä yleisön suosikki ja esimerkiksi hittikappale Dark Side vei lopulta 37 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

- Vuoden Artisti on kovempi juttu. Toivon, että meidät muistettaisiin edes kahdesta biisistä, yhtyeen laulaja Niko Vilhelm kertoo nauraen SuomiRockin haastattelussa juontaja Matti Mäki-Kokkilalle.

Dark Side on ollut valtava hitti, joten onko sen jälkeen ollut paineita tehdä uutta musiikkia?

- Ei oikeastaan. Olemme aika realisteja ja itsevarmuus kasvoi kovasti Dark Sidestä, sillä siitäkin sanottiin, että se biisi ei tule menestymään. Teemme asiat aina niin kuin haluamme ja luotamme omaan juttuun. Dark Side osui maaliin, mutta emme anna sen määritellä meitä, Vilhelm sanoo.

- Me olemme kuitenkin rock-yhtye, niin meidän lähtökohta ei ole tehdä isoa hittiä, vaan tehdä jotain sellaista, joka säväyttää ja jossa on kapinaa, laulaja Joel Hokka jatkaa.

Blind Channelin uusin kappale on We Are No Saints, joka julkaistiin muutama viikko sitten.

- Kappale on ollut YouTubessa top 5 -listalla 12 päivää. Spotify-striimit näyttävät myös hyvältä, joten vastaanotto on ollut hienoa. Kappale on ehkä aikaisempia raskaampi, mutta fanien keskuudessa siitä on pidetty, Hokka sanoo.

Oulussa vuonna 2013 perustettu Blind Channel osallistui vuonna 2014 Wacken Metal Battleen, jonka se voitti ja pääsi esiintymään järkälemäiselle Wacken Open Air -festivaalille. Samana vuonna yhtye solmi levytyssopimuksen Ranka Kustannuksen kanssa.on

Blind Channel on saanut valtavasti huomiota tänä vuonna sekä kotimaassamme että ulkomailla. Bändin menestyksekäs esiintyminen Euroviisuissa johti muun muassa siihen, että hittikappale Dark Side nousi Spotify-listoilla korkealle ympäri maapallon.

Voice.fi ja Radio SuomiRock ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: "Isompaa aina halutaan" - Blind Channelin laulajat elävät unelmaansa, mutta tähtäävät vielä korkeammalle

Lue myös: Sinustako Blind Channelin menestyksen jatkaja? Haku Uuden musiikin kilpailuun on nyt auki

Kilpailut

Uusimmat