Kuva: AOP

Alexi Laihon viimeisistä studiosessioista julkaistiin video

03.01.2022 15:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Bodom After Midnight ehti nauhoittaa Paint the Sky with Blood -nimisen ep-levyn.

Kun Children of Bodom laittoi pillit pussiin vuonna 2019, perusti Alexi Laiho uuden Bodom After Midnight -yhtyeen. Bändi ehti heittää muutaman keikan sekä käydä studiossa nauhoittamassa uutta materiaalia, ennen kuin legendaarinen kitaravirtuoosi Laiho menehtyi viime vuoden lopulla.

Nyt Bodom After Midnightin studiosessioista on saatu maistiainen, jonka on kuvannut ohjaaja Ykä Järvinen. Videolla nähdään, kuinka Paint the Sky with Blood -niminen ep-levy valmistui Joonas Parkkosen tuottamana.

Voit katsoa videon alta.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Bodom After Midnight sai alkunsa alkuvuodesta 2020. 

- Oli heti alusta asti selvää, että me jatkamme musiikin parissa. Idea alkoi kytemään jo ennen kuin Children of Bodom lopetti. Alexi ehdotti Mitjaa basistiksi ja kysyi myös, että tietäisinkö rumpalia. Sanoin, että tiedän, ja näin Waltterikin saatiin mukaan, kitaristi Daniel Freyberg kertoi huhtikuussa 2021 Voice.fi:n haastattelussa.

- Kokeilimme yhdessä muutamaa kappaletta eikä siinä ollut mitään ongelmia. Lähetin jopa videon Alexille ja Danielille joskus aikaisemmin, mutta siihen en koskaan saanut vastausta, basisti Mitja Toivonen nauraa ja saa Freybergilta vastaukseksi, että video kyllä taidettiin katsoa, mutta muita muistikuvia ei hirveästi ole.

Voit lukea haastattelun täältä.

Lue myös: Edesmennyt Alexi Laiho palkittiin elämäntyöstä - Anna-sisko lausui kiitoksen koko perheen puolesta

Lue myös: Alexi Laihon viimeiset sävellykset julkaistiin - "Ylijäämäbiisejä ei ole missään"

Lue myös: Tuomas Holopainen muistelee Alexi Laihoa: "Jaoimme rakkauden musiikkia ja Aku Ankkaa kohtaan"

Suosittelemme

Uusimmat