Kuva: AOP

Slash törmäsi Axl Roseen lavalla - yleisö hurrasi suloiselle hetkelle

27.09.2022 10:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Brasilian keikasta on levinnyt video, joka on saanut monet fanit hyvälle mielelle.

Guns N' Roses esiintyi 18. syyskuuta Florianópolisissa Etelä-Brasiliassa. Nyt keikasta on levinnyt video, joka on saanut monet fanit hyvälle mielelle.

Videolla nimittäin nähdään hetki, jossa kitaristi Slash törmää Estranged-kappaleen aikana  laulaja Axl Roseen. Tämän jälkeen Rose hymyilee, nojaa Slashiin ja saa yleisön hurraamaan.

"He ovat niin suloisia", kommentoi eräs fani Twitterissä.

"Maailman kovin kaksikko. Kaunat taitavat olla lopullisesti takanapäin", kirjoittaa toinen.

Näet videon hetkestä alta. Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Slash muisteli uraansa Revolver-julkaisun haastattelussa vuonna 2021 ja pohti muun muassa, kuinka tajusi heti löytäneensä jotain uskomatonta, kun ensimmäistä kertaa jammaili laulaja Axl Rosen kanssa 1980-luvulla.

- Olen työskennellyt monen laulajan kanssa, mutta kun ensimmäisen kerran soitimme Axlin kanssa yhdessä, niin tajusin, että hän oli ainoa, joka pystyi tuomaan niin vahvan tunnelatauksen musiikkiin mukaan. Kaikki kappaleet nousivat heti seuraavalle tasolle ja tunsin sen, Slash kertoi.

Vuonna 2016 Guns N' Roses -fanit saivat iloisia uutisia, kun Slash palasi yhtyeeseen yli 20 vuoden tauon jälkeen.

- Huhtikuussa 2016 oli ensimmäinen keikkamme yhdessä yli 20 vuoteen. Meillä oli valtava määrä laitteita ja henkilökuntaa ja olimme todella äänekkäitä. Se oli todella hauskaa ja muistan kuinka katsoin yleisöä ja tunsin oloni hyvin nostalgiseksi, Slash kertoi No Guitar Is Safe -podcastissa.

Lue myös: Kitaristilegenda Slash on Hanoi Rocks- ja Smack-fani - muistelee nyt, kuinka löysi suomalaisyhtyeet

Lue myös: Michael Monroe julkaisi uutta musiikkia - tulevalla albumilla mukana Slash

Lähde: Blabbermouth

Kilpailut

Uusimmat