Idols-tähti: Lopetan kun annettava loppuu

23.10.2009 11:07 -

Idols-tähti Katri Ylander toivoo tajuavansa, milloin on oikea aika lopettaa musiikinteko. Laulaja haluaa kuitenkin jatkaa musiikin parissa eläkeikään saakka.

- Minulla on haaveena se, että voisin tehdä tätä niin kauan, kun minulla itsellä on tähän jotain annettavaa. Toivoisin myös, että huomaisin siinä vaiheessa, kun annettava loppuu, neito kertoi Voicelle.

Ylander kertoo löytäneensä jonkinlaisen väylän ilmasta itseään laulamalla ja esiintymällä.

- Ikinä ei voi tietää miten käy, mutta haluaisin pitää musiikin osana elämääni, joko sitten pelkästään harrastuksena tai ainakin jollain tavalla.

Jos joskus ammatinvaihto tulisi eteen, Ylanderin b-vaihtoehtona olisi siirtyä pukuompelijaksi ja tehdä esiintymisvaatteita muille. Laulaja kertoo olevansa surkea kaikessa tekstiilitöihin liittyvässä, mutta haluaisi oppia tekemään.

Kilpailut

Uusimmat