Kuva: AOP

Kaksi albumia teki nuoreen Tuomas Holopaiseen suuren vaikutuksen - "Niin minusta tuli metallifani"

18.06.2023 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Holopainen myös paljastaa, että Nightwish astelee studioon ensi kesänä.

Nightwishin johtohahmo Tuomas Holopainen, 46, kertoi Rocksverige-julkaisulle kuulumisiaan.

Holopainen esimerkiksi sanoo, että käytti pandemia-ajan hyödyllisesti.

- Tietenkin se oli aluksi todella häiritsevää. Lopulta huomasin nauttivani siitä, että sain olla kotona tekemättä mitään ja palautua. Muutaman kuukauden jälkeen tylsistyin, mutta onneksi aloimme tekemään Auri-yhtyeen toista levyä sekä Darkwoods My Betrothedin albumia, Holopainen kertoo.

- Kun ne olivat valmiita, sävelsin seuraavan Nightwish-albumin ja demot ovat valmiita. Menemme studioon kesällä, Holopainen jatkaa.

Haastattelija myös kysyy, mitkä albumit tekivät nuoreen Tuomas Holopaiseen suuren vaikutuksen.

- Metallican Black Album sekä Gary Mooren Wild Frontier. Jos niistä pitäisi valita, niin kallistuisin Black Albumin puolelle, koska se muutti elämäni. Näin Metallican livenä syyskuussa 1992 ja sen jälkeen ostin kaikki bändin levyt ja löysin esimerkiksi Megadethin, Panteran ja Ozzy Osbournen. Silloin minusta tuli metallimusiikin fani.

Nightwish julkaisi yhdeksännen albuminsa Human :II: Nature vuoden 2020 alussa. Holopainen kertoi tuolloin Voice.fi:n haastattelussa, että levyn konsepti tuli heti alussa hyvinkin selväksi.

- Levyllä on kaksi puolta: Human, jossa lauletaan ihmisyydestä ja käytetään vain bändisoittimia, sekä Nature, jossa mennään luontoon ja avataan urut kunnolla. Se luo mukavan kontrastin ja heijastelee hienosti levyn tematiikkaa.

Lue myös: Keikka-arvio: Floor Jansen johdatti Nightwishia ja yleisö huokaili ihastuksesta

Lue myös: Tuomas Holopainen tuhosi kerran backstage-tilan - "Se vain piti tehdä"

Lähde: Rocksverige

Juttu julkaistu alun perin elokuussa 2022. 

Kilpailut

Uusimmat