Kuva: AOP

Sami Yaffa täytti 60 vuotta - muusikon uralle on mahtunut legendaarisia yhtyeitä ja traagisia hetkiä

05.09.2023 15:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Yaffa on syntynyt 4. syyskuuta vuonna 1963.

Muusikko Sami Yaffa täytti maanantaina 4. syyskuuta pyöreät 60 vuotta.

Yaffa on kiertänyt keikkalavoja yli 40 vuotta ja ollessaan alaikäinen, hän liittyi Pelle Miljoona Oy -yhtyeeseen, josta lähti Andy McCoyn mukana Tukholmaan ja liittyi Hanoi Rocksiin 80-luvun alussa. Hanoi Rocks kasvoi lopulta maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, josta inspiraatiota on ottanut muun muassa Guns N' Roses.

- Kieltä ei tuntenut ja olimme asunnottomia puoli vuotta. Sitä miettii nykyään, että mitäköhän helvettiä sitä on tehnyt. Pellestä kuitenkin tuli hyvin fyrkkaa. Mutta sitä huomasi, että Hanoi Rocksin kanssa on tapahtumassa jotain erityistä. Meillä oli visio ja Tukholmahan oli Andyn hima, Yaffa kertoi vuonan 2021 SuomiRockin Artistitunti -ohjelman haastattelussa. 

Hanoi Rocks niittasi menestystä ympäri maailman, mutta hajosi sen jälkeen, kun yhtyeen rumpali Razzle menehtyi auto-onnettomuudessa. Hanoi Rocks -rumpali Razzle, oikealta nimeltään, Nicholas Dingley, menehtyi joulukuussa 1984, kun hän lähti Mötley Crüe -laulaja Vince Neilin kanssa ostamaan lisää alkoholia pitkälle venyneisiin juhliin. Neil ajoi autoa päihtyneenä ja törmäsi vastaantulevaan autoon, joka johti Razzlenin välittömään menehtymiseen sekä toisen ajoneuvon henkilöiden vammautumisiin.

Hanoi Rocksin jälkeen Yaffa sai lapsen ja hän vietti hetken rauhallisempaa perhe-elämää. Lopulta Yaffaa pyydettiin Jetboy-nimiseen yhtyeeseen, jossa hän viihtyi useamman vuoden. 1990-luvulla Yaffa soitti Michael Monroen kanssa Jerusalem Slim - ja Demolition 23. -yhtyeissä. Yaffa herätti kiinnostusta myös The Rolling Stones -kitaristi Ronnie Woodissa.

- Ronnie Wood tuli istumaan mun viereen ja alkoi kyylätä, kun mä soitin bassoa. Mä vaan soitin ja mietin, että "oh shit". Se oli aika ufoaYaffa muistelee Michael Monroen elämäkertakirjassa. 

Paljastui, että Wood ei viettänyt aikaa suomalaismuusikoiden seurassa ainoastaan huvikseen. Bill Wyman oli nimittäin juuri tuolloin jättänyt The Rolling Stonesin ja yhtyeellä oli uuden basistin etsintä edessä.

- Slash sanoi sille, että mä oon helvetin hyvä basisti ja mukava äijä. Ronnie oli vastannut, että "katsotaan mitä voin tehdä". Eihän siitä sen jälkeen mitään kuulunut, mutta oli se aika uskomatonta, Yaffa kertoo.

2000-luvun alussa Yaffa toimi Joan Jett and The Blackheartsin basistina ja tämän jälkeen hän liittyi New York Dollsiin. Lopulta Yaffa alkoi jälleen tekemään töitä ystävänsä Monroen kanssa ja vuodesta 2010 hän on toiminut Michael Monroe -yhtyeessä. 

Yaffa on luotsannut myös Sound Tracker -nimistä musiikkiohjelmaa, joka on voittanut Kultaisen Venlan. Yaffa julkaisi sooloalbumin The Innermost Journey To Your Outermost Mind syyskuussa 2021.

Sami Yaffa on naimisissa valokuvaaja Meeri Koutaniemen kanssa. 

Lue myös: Michael Monroen ja Sami Yaffan perustama Demolition 23. -yhtye palaa keikkalavoille

Lue myös: Sami Yaffa muisteli päivää, jolloin Hanoi Rocks -rumpali menehtyi - "Mick Mars herätti minut"

Lue myös: Sami Yaffa nukkui nuoruudessaan Tukholman kaduilla ja luotti Hanoi Rocksiin - "Meillä oli visio"

Lähde: Sami Yaffa - Tie Taipuu, Like, 2016

Kilpailut

Uusimmat