Suomirokkarin piinapenkki: ’Joudun jatkoilla vetämään omaa biisiäni Singstar-versiona – siinä onnistumatta’

06.03.2010 12:08 -

Viime viikolla tulevan kesän paluukeikoista ilmoittaneen Don Huonojen basisti Jukka Puurula on yhtyeen hiljaiselonkin aikana päässyt esittämään bändin materiaalia. Mies kertoi Voicelle, että häntä on useasti juhlien jatkoilla patistettu esittämään yhtyeen Seireeni -hittiä. 

Alun perin vuonna 1995 ilmestyneelle Seireeni -kappaleelle on leimallista sen sanoitusten hyvin nopea tempo sekä joutuisa rytmitys. Basisti naureskelee, että juurikin tämä piirre on Singstar-piinapenkkiin joutuessa koitunut hänen kohtalokseen.

- Useasti jatkoilla jengi on ruvennut piinaamaan: 'olet vetänyt tätä biisiä, kyllähän sinä tiedät miten tämä menee'. Se tempo on ihan käsittämätön, en tajua miten Kalle (Don Huonot -laulaja) pystyy laulamaan sitä.

Bändi kertoo odottavansa tulevan kesän keikkoja malttamattomana. Yhtyeen mukaan festarilavoille paluun puitteissa on hienoa päästä taas vuorovaikutukseen innokkaan yleisön kanssa.

- Festivaalikeikoilla esiintyjän osuus on 80 - 90 prosenttia, loppu muodostuu yleisöstä. Siitähän ne kutinat vatsanpohjaan tulevat.

Vuonna 2003 edelliset keikkansa heittänyt Don Huonot nähdään kesällä esiintymässä heinäkuussa Turun Ruisrockissa, sekä elokuussa Vantaan Ankkarockissa.

Kilpailut

Uusimmat