Rap-artisti mukana kondomikisassa
Rap-artisti Ludacris on luvannut olla tuomaroimassa musiikillista talenttikilpailua, jonka järjestää amerikkalainen kondomin valmistajamerkki Trojan.
Miehestä tulee yksi tuomareista talenttikisassa, jossa etsitään parasta räppääjää. Parhaalle rap-tulokkaalle ojennetaan 5000 dollaria eli vajaa 4000 euroa, kertoo contactmusic.com-sivusto.
Trojan-kondomimerkin käyttäjien tulee käydä firman nettisivuilla lataamassa pohjamusiikki, johon kilpailijat itse äänittävät omat kondomiin liittyvät sanoituksensa.
Voittaja saa rahallisen palkinnon lisäksi sanoittamansa rapin radiosoittoon. Voittaja pääsee vierailemaan myös tulevassa Ludacrisin show´ssa.
Kilpailut
Uusimmat
Susi repi Riitu-koiran palasiksi - tapahtumapaikalla odotti karu näky
Yle: Kokkola-Pietarsaaren kentällä varauduttiin lento-onnettomuuteen - konetta vastassa useita pelastusyksiköitä
'Tapahtuma-aikaan oli syksyn kylmin yö' - syyt, jotka johtivat Lahden ketjukolariin
Näitkö epäilyttävää toimintaa? Nopeusvalvontakamera anastettiin Siilinjärvellä
Pirjo Heikkilän komediapersoonasta tehdään elokuva
Näytä lisää