Skottitähti on onnistunut pitämään kiinni yksityiselämästään: En pukeudu kuin Lady Gaga

10.05.2010 15:52 -

Amy MacDonald on valtavasta levymyynnistä huolimatta onnistunut pitämään yksityiselämänsä parrasvaloilta piilossa. Neito puhui aiheesta aamulla Voicen Heräämössä.

MacDonald kertoi, ettei ole koskaan halunnut olla julkkis ja olevansa todella tyytyväinen siihen, että on onnistunut pitämään yksityiselämänsä pois julkisuudesta.

- Teen tätä siksi, että rakastan musiikkia ja se on intohimoni. En ole koskaan halunnut olla julkkis ja ihmiset arvostavat sitä. Paparazzit eivät seuraa minua, eikä naamani ole lehtien kansissa. Teen tätä vain musiikin takia ja minusta ihmiset näyttävät arvostavan sitä, MacDonald kertoi.

MacDonald kertoi elävänsä hyvin normaalia elämää, eikä hänestä saa kirjoitettuakaan juorulehtien palstoille juttuja. Hän kertoi, että juorutoimittajilla olisi varmaan tylsää seurailla häntä ympäriinsä. Laulajattaren mukaan hän saa kotonaan Skotlannissakin kulkea kaduilla täysin rauhassa.

- Se johtuu varmaan siitä, että näytän ihan normaalilta tytöltä. Jos kulkisin ympäriinsä pukeutuneena kuten Lady Gaga tai Amy Winehousen kaltaisessa kampauksessa, minut varmaan tunnistettaisiinkin herkemmin, MacDonald hymyili.

Kilpailut

Uusimmat