Tämä artisti soi viime vuonna eniten kaupallisissa radioissa

28.06.2010 16:30 -

Tekijänoikeusvirasto Gramex on julkaissut viime vuonna kotimaisilla kaupallisilla radiokanavilla eniten soitettujen artistien listan. Ykkössijalle pääsi popin kuningatar Madonna.

Madonna oli viime vuoden soitetuin ja Yö toiseksi soitetuin esiintyjä kaupallisilla radiokanavilla. Kolmannelle sijalle sijoittui Eppu Normaali.

Kymmenen kärkeen sijoittui kuusi kotimaista. Edellisten lisäksi joukkoon mahtuivat Juha Tapio, Kari Tapio, Lauri Tähkä & Elonkerjuu sekä Mamba.

Madonnan esittämiä kappaleita soitettiin viime vuonna 21 160 kertaa eli keskimäärin 58 kertaa vuorokaudessa. Yö-yhtye soi 17 838 kertaa, mikä tarkoittaa, että vuorokauden keskimääräinen luku oli lähes 49. Eppu Normaalia soitettiin 16 386 kertaa eli keskimäärin 45 kertaa vuorokaudessa.

Radiosoittoluvut perustuvat Gramexin soittotilastoihin, joita ei ole painotettu radioiden kuulijamäärien mukaan. Tekijänoikeusjärjestö Gramex kerää cd-levyjen ja muun äänitemusiikin tekijänoikeuskorvaukset muusikoille, laulajille, kapellimestareille ja äänitteiden tuottajille.

Kilpailut

Uusimmat