U2:n musikaalin ensiesitys sai murska-arviot

30.11.2010 09:20 -

Sunnuntaina sai ensiesityksensä pitkään työn alla ollut Spider Manin Broadway-versio, jonka musiikista ovat vastanneet U2:n Bono ja The Edge. Startti ei ollut lupaava.

Sunnuntaina ensinäytöksensä New Yorkin Foxwoods -teatterissa saanut Spider Man -musikaali ei herättänyt ainakaan paikalla olleessa lehdistössä ylisanoja. New York Post -lehden kriitikko esimerkiksi kuvaili esitystä "suureksi flopiksi".

Syynä murskakritiikkiin oli eritoten käytännön ongelmat, jotka varjostivat liki kolme ja puolituntiseksi venynyttä esitystä. Lavasteista esimerkiksi puuttui paljon osia ja tekninen toteutus kömmähteli lukemattomia kertoja. New York Daily News -lehden arvion mukaan osa yleisöstä käveli ulos kesken esityksen.

Bono ja The Edge myönsivät hiljattaisessa haastattelussa, että musikaalin saattamisessa lavalle on ollut isompi työ, kun he osasivat alunperin kuvitellakaan.

Lähde: Gigwise

Kilpailut

Uusimmat