Brittitähti: Ei mitään järkeä perustaa toista bändiä

17.10.2011 07:30 - Eeva Rajala

Entinen Oasis-kitaristi Noel Gallagher kertoo, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa musiikkiuran jatkoon kuin sooloartistina oleminen.

Hänen mukaansa ei olisi ollut mitään järkeä perustaa toista yhtyettä, jos joskus on ollut osana Oasista. Gallagher myöntää samalla hieman nurinkurisesti, ettei pidä huomion keskipisteenä olemisesta. Kitaristi julkaisee tällä viikolla debyyttisooloalbuminsa Noel Gallagher's High Flying Birds.

- En pidä huomion keskipisteenä olemisesta. Mutta kun on kerran ollut Oasiksen kaltaisessa bändissä, mitä järkeä on olla toisessa? On vain yksi vaihtoehto ja se on tehdä kaikki itse, Gallagher kertoo Express Tribunelle.

Gallagher sanoo myös, että sooloalbumin tekeminen oli nautinnollisempaa kuin Oasis-albumien väsääminen. Hänelle sopii parhaiten pitkät työpäivät kuin lyhyet nauhoitussessiot.

- Se on täysin erilainen kokemus. Prosessi oli paljon nautinnollisempi. Vietin kaksi viikkoa studiossa ja kolme viikkoa vapaalla. Noina kahtena viikkona työskentelin 12 tuntia päivässä, kun taas Oasiksessa tein omat hommani ja istuskelin odottamassa kuusi tuntia, kun joku muu saa omat hommat tehdyksi.

Lähde: NME

Kilpailut

Uusimmat