90-luvulla megasuosittu suomalaisbändi tekee paluun?

01.11.2011 19:31 -

90-luvun puolessa läpimurtonsa teki poikabändi XL5, joka nautti hetken aikaa melkoista suosiota. Yhtyeestä tuttu Mika "Mica" Ikonen vihjaili Voicelle, ettei yhtyeen paluu ole täysin poissuljettu.

Vuonna 1995 Pedon merkki -debyyttilevyn julkaissut XL5 ehti julkaista kaksi vuotta myöhemmin toisen albumin, jonka jälkeen kokoonpano pisti pillit pussiin. Bändi teki paluun vuonna 2008 X-levyn myötä, mutta tuolloin suosio ei ollut samaa luokkaa kuin läpimurron aikaan.

Ikonen kertoi Voicelle naureskellen, ettei bändiä ole edelleenkään kuopattu, eikä tyrmää paluuta. Mies sanoo myös edelleen olevansa yhteyksissä entisten bändikavereidensa kanssa

- Takinkääntöhän on aina hyvä juttu. Itse asiassa ollaan tehty tänäkin vuonna pari keikkaa.

Mies sanoo olevansa tyytyväinen kolmen vuoden takaiseen "comeback-levyyn", joskaan lopullinen toteutus ei ollut aivan sitä mitä odotettu.

- Se oli hyvä proggis, mutta se ei oikein onnistunut, sillä mainostusta ei ollut tarpeeksi ja muutama muu juttu ei mennyt ihan putkeen. Olin siihen levyyn kyllä tyytyväinen.

Ikonen toimii tätä nykyä muun muassa ohjelmajärjestäjänä, mutta tekee edelleen aktiivisesti musiikkia. Mies on Antaa mennä -kappaleellaan mukana Yleisradion ensimmäistä kertaa järjestämässä Uuden Musiikin Kilpailussa, jossa etsitään parasta suomalaista kappaletta.

Kilpailut

Uusimmat