Näitä suomalaisia levynkansia ei edes Photoshop pelasta – katso!
Kun musiikkia tekee ilman levy-yhtiön apua tai taloudellista tukea, ei levyn kansitaiteeseen ymmärrettävästi ole useinkaan mahdollista budjetoida paljoa rahaa. Tämä myös usein näkyy lopputuloksessa. Voicen toimittaja Samuli Väänänen otti käsittelyyn 10 Voicelle lähetettyä levyä, joiden kannet ovat herättävät huomiota, eivätkä välttämättä tyylikkyytensä takia.
Ei liene yllätys, että radioasemille lähetetään huimat määriä levyjä, joiden mahdollisesti toivotaan päätyvän soittoon. Taajuudelle asti päätyvä musiikki testataan huolellisesti, eikä radiosoittoon päätyvän musiikin valitsevan musiikkipäällikön päätökseen siis todellakaan vaikuta se, millainen kansi CD-levyssä, vaan musiikillinen anti. Painotettakoon sitä nyt heti alkuun.
Kuten muillekin kanaville, myös Voicelle saapuu rekkalasteittain omakustannejulkaisuja, jotka eivät musiikilliselta tyyliltään suoranaisesti vastaa kanavan profiilia. Nämä levyt saattavat kuitenkin usein olla mielenkiintoisia muista syistä - esimerkiksi kansitaiteensa vuoksi.
Keräsinkin yhteen 10 esimerkkiä Voicelle saapuneista omakustannelevyistä, jotka kiinnittivät huomiota kansiensa takia. En ala ruotimaan sen kummemmin julkaisujen musiikillista antia, joskin mainittakoon se, että käytännössä kaikki edustavat iskelmää, joten ne eivät sen puolesta ole ns. "Voice-kamaa". Osa levyistä on aivan tuoreita, osa saattaa olla vähän vanhempiakin. Kiinnostavia kaikki tyynni.
Sillä itsekin olen puurtanut vuosikaudet erilaisten musiikkiviritysten parissa, arvostan huimasti kaikkia, jotka haluavat omia levyjään julkaista. Näin ollen en ilku esiteltäville artisteille. Kyse on nimittäin nyt levyjen kansista, joihin olisi kuitenkin voinut ehkäpä pyytää apua joltain graafista suunnittelua hieman paremmin tuntevalta, lopputulos kun on sellainen, jota ei "edes Photoshop pelasta". Tahatonta koomisuutta siis havaittavissa.
(Klikkaa kuvia, niin näet ne isompana.)
Rexin Ikuiset lumet -sinkun kansi henkii vahvaa vuoristotunnelmaa.
Tanssiorkesteri Sunset luottaa Aintukertainen -levynsä kannessa selkesti jonkinlaiseen kaikukaipuuseen.
Trubaduuri Matti Halmeahon Kahdella parvekkeella -kanteen ei turhia krumeluureja ole lisäilty.
Tuomo Huttusen omaa nimeä kantavan pitkäsoiton kannessa luotetaan kansallisromantiikkaan.
Matti Ojala viljelee Lupa rakastaa -levynsä kannessa sinistä värimaailmaa - aina kauluspaitaa myöten.
Vuokko-nimellä esiintyvän artistin Enää kaipaa en -julkaisu lähetettiin ilman erillistä kantta, läpinäkyvään muoviin pakattuna.
Mirja Poikkeus ja Sinä olet minulle silmät -sinkku. Pelkistettyä linjaa.
Matti Ojala on roots-mies. Se tulee selkeästi ilmi Laulajan tie -levyn grafiikoista.
Myös Jore SIltala on perinneuskollinen artisti, sen kertoo Polte veressä -pitkäsoiton kansi.
Arvi Leskinen ja Yksinhuoltaja-sinkku. Arvi painottaa saatekirjessään "laulavansa elämän tosiasioista sellaisena kuin ne tuppaa olemaan". Se on oikein.
Samuli Väänänen on Voicen uutistoimittaja
