Ville Valo paljastaa Tears On Tape -videon tarinan

25.06.2013 17:45 -

Him-yhtyeen solisti Ville Valo paljastaa Voicelle Tears On Tape -musiikkivideon taustalta löytyvää tarinaa. Videon on käsikirjoittanut ja ohjannut muotoilija Stefan Lindfors, joka teki vielä kaiken lisäksi pienen cameo-roolin videolla.  

Him ja Stefan Lindfors ovat tehneet aiemminkin yhteistyötä yhtyeen The Funeral Of Hearts -videolla. Tällä kertaa miehet päättivät hyödyntää ihmisiä yhteen sitovaa symbolismia.

- Eräs tuttu brittitaitelija teki koko levyn kansitaiteen, jossa käytetään sellaista vanhaa fonttia kuin Malachim, jonka väitetään olevan enkeltenkieltä. Videolla näkyvä symboli on siis TOT eli Tears On Tape. Videolla nähtävä fontti on tyylitelty versio alkuperäisestä fontista. Istuimme Stefanin kanssa kotonani ja spekuloimme, että mitä video voisi pitää sisällään. Tylimme siihen lopputulokseen, että videolla voisi näkyä yksi symboli mitä ihmiset piirtävät, mutta nimenomaan eri syistä, Valo kertoo.

Musiikin teon lisäksi Ville Valo on bongattu toisinaan otsikoissa päihteisiin liittyvissä asioissa. Rokkari itse naureskelee asialle ja pyrkii ottamaan asiat huumorilla.

- Itsehän join pitkään alkoholitonta olutta, jonka jälkeen monet kauhistelivat, että taas se Valo on alkanut juopottelemaan. Toisaalta jos tuo on iso uutinen ja se pääsee kanteen asti, niin silloinhan asiat ovat olleet todella hyvin kyseisenä päivänä. Toisaalta ilkeimmistä jutuista on syytä varoittaa etukäteen vanhempiani, ettei tule ikäviä yllätyksiä, Valo naureskelee Voicelle.

Katso video alta.

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat