Katri Ylander tekee paluun - uusi levy yhdessä puolison kanssa
Katri Ylander palaa takaisin musiikin pariin kolmen vuoden tauon jälkeen.
Aiemmin Katri teki musiikkia omalla nimellään. Nyt neitokainen tekee paluun julkaisemalla Uusi maa -nimisen albumin yhdessä puolisonsa Matti Salovaaran kanssa. Katri Ylander & Yksinäinen Yhtye sai alkunsa halusta tehdä musiikkia omin ehdoin. Muusikkoparin yhdessä sanoittama ja Salovaaran säveltämä levy on pariskunnan mukaan omakohtainen teemalevy. Levy ilmestyy 13. syyskuuta.
Katri Ylander tuli tunnetuksi Idols-kilpailusta vuonna 2005. Ylander sijoittui tuolloin kisassa toiseksi. Katri on julkaissut aiemmin kolme albumia, joilta löytyy monia hittejä, kuten Valehdellaan, Kaikki nämä sanat, Välitunnilla ja Mansikkamäki.
Kilpailut
Uusimmat
Etätyön hyödyt eivät jakaannu tasan
Foreca: Sunnuntai oli vuoden toistaiseksi lämpimin päivä, mutta juhannusviikolla sää muuttuu
3-vuotias lapsi liikkui yksin kadulla - nimestä tai vanhemmista ei poliisin mukaan tietoa
Rikolliset värväävät nuoria rahamuuleiksi: 'Jännittävältä tuntuva puuha voi johtaa uhkaaviin tilanteisiin'
HS: Kolme karannutta biisonia on ammuttu
Näytä lisää