PMMP:n Paula Vesala: Laulumme sanoitus on ymmärretty väärin

30.07.2013 14:31 -

Vesala selventää Facebook-kirjoituksessa, mitä hän on tarkoittanut Viimeinen valitusvirsi -kappaleen sanoituksella.

– Ehkä jotenkin epäonnistuin sen tekstin kanssa, kun aivan väärät olennot siitä ahdistuvat.

Näin sanoo PMMP:n laulaja ja sanoittaja Paula Vesala yhtyeensä Viimeinen valitusvirsi -laulusta. Hän kertoo saavansa usein yhteydenottoja vanhempiensa laiminlyöneiltä nuorilta, jotka kokevat kappaleen syyllistävän heitä. Osa viesteistä on kirjoitettu psykiatrisella osastolla.

– Nuoret vielä syyttävät siitä itseään ja pohtivat, eivätkö he olisi saaneet mennä rikki. Että olisiko kaikki pitänyt kestää, Vesala kirjoittaa PMMP:n Facebook-sivulla.

Vesalan mukaan kappaleen sanoituksessa on kyse pikemminkin raivonpurkauksesta huonoille vanhemmille.

– Teksti kertoo päihdeongelmaisesta ihmisestä, jota läheiset ovat yrittäneet kaikin tavoin auttaa ja pitää pystyssä, mutta jonka rakkaus omaan itsetuhoon ja kriisiinsä on niin vahva, ettei hän halua parantua, vaan käyttää mitä tahansa tekosyynä sekoillakseen elämänsä, ja samalla muiden ympärillä olevien elämän, säpäleiksi, Vesala selventää.

Hän sanoo toivovansa yhteiskunnalta kaikkea mahdollista apua tällaisten tapausten uhreille.

– Olette rakkaita, kiitos viesteistänne, Vesala lopettaa kirjoituksensa.

Lue koko kirjoitus PMMP:n Facebook-sivulta

Kuuntele Viimeinen valitusvirsi:

Arvostele artikkeli

Uusimmat