Etsi
Sydämessä mukana on singlelohkaisu viimeisimmältä Hiljainen pöytä läheltä orkesteria -albumilta.
Bodom After Midnight ehti nauhoittaa Paint the Sky with Blood -nimisen ep-levyn.
Madonnan mukaan Tory Lanezilla ei ole ollut lupaa käyttää hänen kasarihittiään omassa kappaleessaan.
Glenn Hughes lauloi Black Sabbathin Seventh Star -albumilla.
Cooperin uusin albumi julkaistiin viime helmikuussa.
Vuonna 2016 Guns N’ Roses -fanit saivat iloisia uutisia, kun Slash palasi yhtyeeseen yli 20 vuoden tauon jälkeen.
Stanley kertoo julkaisussa, että on väsynyt ja nuhainen.
Benson Boone jätti American Idol -kilpailun kesken, vaikka Katy Perry oli ylistänyt häntä mahdolliseksi voittajaksi. Nyt Boone kertoo Voice.fi:n erikoishaastattelussa, miksi teki yllätysratkaisun.
Kun Marko Hietala jätti Nightwishin, soi Jukka Koskisella puhelin. Koskinen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että sai kertoa pestistään vain suljetulle lähipiirille, ennen kuin asiasta tiedotettiin julkisuuteen.
Emma Gaala oli tarkoitus järjestää Hartwall Arenalla helmikuun alussa.