Etsi
Kappale on toinen single keväällä 2022 julkaistavalta albumilta.
Kappale on uusi singlejulkaisu Circus of Doom -albumilta.
David Lee Roth ilmoitti viime syksynä, että aikoo eläköityä Las Vegasin keikkojen jälkeen.
Grammy-gaalaa ei järjestetäkään tammikuussa. Syynä on omikronmuunnoksen aiheuttamat epävarmuustekijät.
Vuonna 2010 julkaistu Nettiin-kappale on jakanut mielipiteet voimakkaasti. Jenni Vartiaisen mielestä hömppäkuoren alla on tärkeä sanoma, jonka hän ehdottomasti halusi laulaa.
Oikeus ei pitänyt Spencer Eldenin syytöksiä uskottavana.
Uuden musiikin kilpailun artistit paljastetaan 12. tammikuuta.
– Me olemme kuin Joulupukki tai Teräsmies. Meitä ei voi luoda uudelleen, Simmons sanoi.
The Weekndin ystävä Jim Carrey on mukana pian julkaistavalla albumilla.
– Olemme keskeyttäneet dokumentin jakelun, jotta he saisivat ratkaistua omat epäselvyytensä, Elisa Viihteen kumppanuusjohtaja Mika Lepistö kertoo HS:lle.