Etsi
Coldplayn Chris Martin kertoo, että bändin viimeinen levy julkaistaan vuonna 2025.
Esimerkiksi Ouluun ja Joensuuhun ei löytynyt uusia päivämääriä.
Mustaine yllätti faninsa videolla, jossa muisteli vaimonsa tekemää pilaa.
Neon 2 -yhtyeen laulaja Jussi Rainio piti Kemiaa-kappaletta liian positiivisena.
Dave Navarro päätyi kuitenkin soittamaan yhdelle Guns N’ Rosesin kappaleelle.
Erika Vikman nappasi neljä Emma-ehdokkuutta ja saapui gaalan pressitilaisuuteen kokomustassa asussa.
– Saadaan varmaan hyvät bailut, McCoy kommentoi.
Springsteenin tunnettuja hittejä ovat muun muassa Born In The USA sekä Dancing In The Dark.
Amorphis julkaisee helmikuussa uuden Halo-albumin, jonka valmistumista seurataan nyt uudessa dokumenttisarjassa.
Sheeran keskeytti keikkansa jakaakseen tarinansa menetyksestä.