Kuva: Jenni Janakka Press

Suomalaiset paljastivat röyhkeyskouluttajalle rohkeimmat tekonsa - voitko samaistua?

17.04.2020 13:45 - Ella Haura

Asennemuijaksi itseään tituleerannut Jenni Janakka haluaa upottaa kiltteihin tyttöihin sopivasti röyhkeyttä.

Mimmienergiaa rummuttavaa GRL GANG -podcastia luotsaava Rosanna Kulju kysyi tuoreessa jaksossaan suomalaisilta, millaisia tekoja he pitävät elämänsä rohkeimpina. Mukana keskustelemassa on Röyhkeyskoulun vetäjä ja puhetaiteilija Jenni Janakka, jonka mielestä erityisesti naisoletettuja kasvatetaan liikaa kiltin tytön muottiin.

Rohkeus rakastua ja toteuttaa itseään

Suurin osa kuuntelijoista kertoi rohkeimman saavutuksensa olleen muuttaminen yksin uudelle paikkakunnalle. Moni mainitsi myös eron esimerkiksi väkivaltaisesta suhteesta. Asennemuija-nimikkeellä työskentelevä Janakka antaa suuriin päätöksiin oman neuvonsa.

- On upeaa tehdä lähtö yksin ja kaivaa siihen voimaa. Apua saattaa yllättäen löytyä myös omien valintojen kritisoijista. Jos teidän tekee mieli soittaa sellaiselle ihmiselle, niin tehkää se. Todennäköisesti hän ymmärtää.

Kulju allekirjoittaa Janakan lausunnon täysin.

- Joskus henkilö saattaa tarkoittaa toiselle hyvää, vaikka sanoma tulisi kömpelösti ulos. Ystävien kertomat kyseenalaistukset kannattaa kuunnella, jos on samanlainen ihminen kuin minä, eli toimii ennen kuin ajattelee, Kulju kertoo.

Muita yleisön mainitsemia uskaliaita tekoja olivat lopputilin ottaminen töistä, yrityksen perustaminen, terapiaan meno sekä rakastuminen.

- Sanoin viimeksi pari vuotta sitten entiselle kumppanilleni rakastavani häntä. En kaivannut häneltä sen sanomista takaisin, koska tunne oli minun omani. On upeaa, jos elämässä on ihminen, jota rakastaa. Kaikki, jotka ovat uskaltaneet rakastua, piehtaroikaa, Janakka hehkuttaa jaksossa.

Koko ajan ei voi olla kivaa

Jaksossa pohdittiin myös rohkeuden määritelmää. Suomalaisten mielestä rohkeutta oli uskaltaa epäonnistua, ei-sanan sanominen, mukavuusalueelta poistuminen, omien heikkouksien ja avuntarpeen myöntäminen sekä oman arvon tunteminen.

- Mieleni teki moshata myötäilyn merkiksi! Moni pyrkii elämään maailmassa, missä kaikki on koko ajan kivaa. Huonoja päiviä sattuu kuitenkin meille kaikille. Silloin on tärkeää, että ei lamaannu ja vedä itkupotkukohtausta, vaan painaa eteenpäin, Janakka pohtii.

Lue myös: Rosanna Kulju oudoimmista seksikokemuksistaan: "Mun nenästä ja suusta alkoi lentää oksennusta"

Lue myös: Saana Emilija toivoi kuolevansa, kun hänet raiskattiin: "En ikinä olisi uskonut häntä raiskaajaksi"

Lue myös: Onko sitruunavesi erityisen terveellistä? Asiantuntija: "Älkää keksikö sille terveysvaikutuksia"

Kilpailut

Uusimmat