Kuva: Shutterstock

Seksuaalinen väkivalta parisuhteessa jatkui vuosia - "Tein paljon miellyttääkseni toista"

31.05.2022 20:15 - Jenni Tuusjärvi / jenni.tuusjarvi@bauermedia.fi

Yli vuosikymmenen seksuaalisesti väkivaltaisessa suhteessa elänyt nainen kertoo podcastissa, miksi suhteesta oli vaikeaa lähteä.

Uusimmassa Siitä on vaikea puhua -podcastin jaksossa vieraileva nainen kertoo, kuinka hän eli yli vuosikymmenen seksuaalisen väkivallan sävyttämässä suhteessa. Suhteeseen kuului seksuaalista painostusta, syyllistämistä ja väkivaltaa.

Nainen kertoo tavanneensa entisen puolisonsa ollessaan 17-vuotias. Muutaman vuoden vanhempi mies vaikutti olevan kaikkea muuta kuin oman ikäiset pojat: kypsä ja aikuinen. Kaksikon suhde syvenikin nopeasti seurustelusuhteeksi.

Endometrioosia sairastava nainen kärsi yhdynnän aikaisista kivuista, jotka tulivat ilmi ensimmäisen raskauden aikana. Ensimmäiset merkit myöhemmin suhteeseen hiipivästä seksuaalisesta väkivallasta nostivat tuolloin päätään. Kun nainen halusi lopettaa seksin harrastamisen raskausaikana kipujen vuoksi, mies ei ollut tähän tyytyväinen.

Nainen kertookin joutuneensa sairaalan päivystykseen seksin seurauksena, sillä aktia seurasi voimakkaita kipukohtauksia, jotka helpottivat ainoastaan vahvalla kipulääkityksellä.

Synnytyksen jälkeen painostus seksiin jatkui, vaikka nainen olisi kaivannut aikaa fyysiseen toipumiseen.

- Tein paljon miellyttääkseni toista, nainen pohtii.

Toisen lapsen syntymän myötä nainen yritti pyristellä suhteesta irti ensimmäisen kerran. Hän kertookin muuttaneensa hetkellisesti pois silloisen puolisonsa luota, mutta ajatus ydinperheestä sai palaamaan.

Pian nainen tuli kolmannen kerran raskaaksi ehkäisystä huolimatta.

Vaikeasta suhteesta irti pääseminen on vaikeaa

Seksuaalinen sekä henkinen väkivalta lisääntyi kolmannen lapsen syntymän myötä. Parisuhteesta ei kuitenkaan ole helppoa lähteä, sillä kuten tyypillisesti, niin väkivaltaisesti puolisoaan kohtaan käyttäytynyt mies osasi olla äärimmäisen rakastava.

Nainen sai kuulla pitkäaikaisen ystävänsä eläneen hyvin samantyyppisessä tilanteessa, joka antoi naiselle pontta yrittää pyristellä irti vahingollisesta parisuhteestaan.

- Mä päätin, että nyt se suhde päättyy, nainen kertoo podcastissa.

- Mutta eihän se päättynyt, hän jatkaa samaan hengenvetoon.

Hän kuvailee silloisen puolisonsa muuttaneen totaalisesti käyttäytymistään eroyrityksen jälkeen. Tämä ryhtyi huomioivaksi ja lempeäksi.

- Entinen mieheni heitti "hän on maailman paras mies" -vaihteen silmään, hän toteaa.

Podcastin vierailija kertoo miehen vakuutelleen, ettei hänen tarvitsisi enää koskaan antaa seksiä miehelle vastentahtoisesti. Mies toi kukkia ja panosti perhe-elämään.

- Hetken aikaa elin sellaisessa harhaluulossa, että okei, tämä tilanne muuttui, nainen myöntää jaksossa.

Mutta kuin varkain, vanhat tavat palasivat.

- Lipsuminen vanhaan tapahtuu kuukausien aikana, että sitä ei niin kuin huomaa, nainen kertoo kyynelehtien.

Nainen kertoo pariskunnan kolmen lapsen olleen yksi syy sille, miksi hän alistui miehensä tahtoon.

- Kun hän oli tyytyväinen, hän oli hyvin osallistuva ja tekevä. Mut hän ei ollut sitä, jos hän ei ollut tyytyväinen, nainen jatkaa.

Esimerkiksi jos naisella oli töissä käynnissä pitkä yövuoroputki, mies saattoi kiristää naista seksillä kieltäytymällä hoitamasta lapsia, että nainen saisi nukutuksi työvuorojen välissä. Lastenhoidon vastineeksi oli saatava seksiä.

Jakso sisältää yksityiskohtaisia kuvauksia seksuaalisesta väkivallasta, luethan huolella jakson sisältövaroitukset. Jakson voit kuunnella alta sekä Podplaysta.

Sisältövaroitus: lähisuhdeväkivalta, seksuaaliväkivalta, raiskaus, henkinen väkivalta, manipulointi, mielenterveys, avioero, lapsen kuolema.

Lue myös: Lähisuhdeväkivalta johti aivovammaan ja 60 arpeen - "Puukotus on todella sekava hetki"

Lue myös: Vainoaminen vaikuttaa uhrin elämän jokaiseen osa-alueeseen - vuosittain satoja ilmoituksia

Lue myös: Isä työskenteli lelutehtaassa - todellisuudessa tehdas olikin vankila

Voice.fi ja Podplay ovat Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat