Kuva: Fotolia

Kissanomistajilla villi seksielämä? Tutkijat: Pitävät alistamisesta ja rankaisusta

22.12.2016 15:15 - Senja Rapila

Tutkijat havaitsivat, että kissakaverilta saadun taudin sivuoireena omistaja voi viehtyä enemmän BDSM-seksistä.

Evolutionary Psychology -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan kissanomistajien seksimieltymykset yhdistetään BDSM-fetisseihin, joka sisältävät muun muassa hallittua sitomista, alistamista, rankaisemista sekä alistettuna olemista.

Tutkimus perustuu yli 36 500 ihmisen kokemuksiin Slovakiassa ja Tšekeissä. Osalla tutkimukseen osallistujista oli kissalta saatu toksoplasmoosi ja osalla ei ollut. 

Kerrotaan, että ihmiset, jotka saavat toksoplasmoosin eli itiöeläimen toksoplasman aiheuttaman ihmisten ja eläinten yhteisen parasiittitaudin karvaisilta kavereiltaan, kiihottuvat todennäköisemmin omasta pelostaan, vaaratilanteista ja seksuaalisesta alistamisesta. Tutkijat päättelivät, että nämä seksuaaliset halut voisivat olla yksi tartunnan sivuoireista.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki kissaihmiset pitäisivät BDSM-seksistä tai että juuri kissa olisi syy siihen, että siitä pidetään. Tutkimuksessa vain korostetaan sitä, että viehtymys BDSM-seksiin voi korostua suhteessa, jossa toisella osapuolella on toksoplasmoosi, sillä Metro-lehden mukaan se voi vaikuttaa aivoihin ja ihmisen käyttäytymiseen.

Eli seuraavan kerran kun joku kutsuu kissanomistajaa "hulluksi kissanaiseksi", voi se loppupeleissä tarkoittaa ihan jotain muuta, kuin mitä on aiemmin ajateltu.

Lähde: Metro

Lue myös: Hämmentävä tutkimus: Heteromiehet harrastavat seksiä keskenään "huvikseen"

Lue myös: Tutkijat: Naiset nauttivat seksistä miehiä enemmän

Kilpailut

Uusimmat