Kuva: Fotolia

Hetket, jotka vahvistavat tuoretta parisuhdetta: Miehet kertovat rehelliset virstanpylväät

24.06.2017 20:45 - Tiina Svensk

Jokaisessa suhteessa on virstanpylväitä, jotka vahvistavat sidettä välillänne.

Tuore suhde on jännittävä vaihe elämässä: perhosia on vatsassa jatkuvasti ja toinen on mielessä jatkuvasti. Jossain vaiheessa arki kuitenkin tulee vastaan, ja suhde kasvaa vahvemmaksi kuin aiemmin.

Cosmopolitan kysyi miehiltä, mitkä suhteen ensihetket jäivät mieleen parisuhdetta vahvistavina muistoina:

1. Ensimmäinen kerta, kun hänellä oli rento olo vanhempiesi kanssa: Vanhempien tapaaminen on todella jännittävää, ja ensimmäiset hetket heidän kanssaan voivat olla jopa vaivaannuttavia.

Siinä vaiheessa, kun kumppanisi voi viettää rennosti aikaa vanhempiesi kanssa, hän tietää, että suhde on muuttumassa vieläkin vakavammaksi. 

2. Viestittelystänne tuli vilpitöntä: Hetki, jolloin tuoreen kumppanin ei tarvitse enää miettiä ja epäillä välistänne viestittelyänne, on todella merkittävä. Varsinkin nykyisin viestintä sosiaalisen median kautta tai whatsappin välityksellä voi aiheuttaa väärinymmärryksiä - etenkin, jos keskusteluyhteys on tuore.

3. Vessakäynnit ovat tärkeitä: Tiedät itsekin, miten jännittävää kakkosella on käydä uuden kumppanin luona. Ei siis ihme, että eräs herrasmies paljasti Cosmopolitanille ensimmäisen isomman hädän vessakäynnin olleen merkittävä virstanpylväs tuoreen suhteen syvenemisessä.

4. Ensimmäinen kerta, kun harrastitte seksiä: Saattaa kuulostaa kliseeltä, mutta ensimmäinen yhteinen seksikerta on monelle merkittävä ja tärkeä muisto.

5. Ensimmäinen kerta, kun ette harrastakaan seksiä: Tämä on Cosmopolitanin haastattelemien miesten mukaan yhtä merkittävä, kuin edeltävä kohta. Tuore parisuhde on usein hyvin fyysinen, joten kun esimerkiksi treffi-ilta ei päätykkään kuumiin petipuuhiin, tietää, että suhde on syventynyt uudelle tasolle.

6. Joskus tulee myös aika kaivata toista: Pienellä haikailulla ja aidolla kaipaamisella on eronsa. Joten ensimmäinen kerta, kun kumppanisi todella kaipaa sinua, osoittaa myös hänelle kuinka vahvoja tunteet välillänne ovatkaan.

7. Kun hän kuvittelee tulevaisuutta kanssasi ensimmäistä kertaa: Tulevaisuus voi olla monelle pelottava ajatus. Jos hän siis näkee sinut osana tuntematonta tulevaa, voit olla varma, että hän on vakavissaan kanssasi.

Lue myös: Parisuhteessa on 5 vaihetta - katso, mitä niistä sinä elät parhaillaan

Lue myös: Ihmiset paljastavat: Asiat, jotka vanhempien parisuhde minulle opetti

Lue myös: Jokainen parisuhde tarvitsee sisäpiirivitsejä - katso, miksi

Lähde: Cosmopolitan

Kilpailut

Uusimmat