Kuva: Fotolia

Ethän anna parisuhteen masentaa huomaamattasi? Hälytysmerkit, joita kannattaa tarkkailla

12.12.2017 20:15 - Emmi Moilanen

Parisuhde on voinut muuttua liian kuormittavaksi silloin, jos huomaat olevasi jatkuvan kritisoinnin kohteena.

On mahdollista, että pitkän parisuhteen aikana sokaistuu suhteen kokemille muutoksille. Jos sinusta tuntuu, että asiat itsesi ja rakkaasi välillä eivät ole yhtä hyvin kuin aikaisemmin, on olemassa muutamia hälytysmerkkejä, joita kannattaa erityisesti pitää silmällä. Alla olevat kohdat saattavat nimittäin kertoa siitä, että parisuhteenne on muuttunut henkisesti liian kuormittavaksi.

YourTango listasi hälytysmerkit, jotka voivat paljastaa parisuhteen, jossa toinen osapuoli on vaarassa masentua.

Varoitusmerkit, että parisuhde on muuttunut myrkylliseksi:

1. Sinusta tuntuu, että kumppani dominoi sinua liikaa.

2. Tunnet, että sinua kritisoidaan jatkuvasti.

3. Kumppanisi pitää aina ohjat käsissään ja sanelee, mitä teette yhdessä.

4. Kumppanillasi on tarve olla jatkuvasti oikeassa ja saada viimeinen sana.

5. Hän yrittää kontrolloida sinua liikaa jopa pienissä asioissa.

6. Kumppanisi on todella ärtyisä ja herkkänahkainen kaiken aikaa.

7. Joudut kuuntelemaan hänen herjaustaan ja hän loukkaa sinua henkisesti tai fyysisesti.

8. Kumppanisi karttaa omaa vastuutaan parisuhteessa ja koet, että kaikki velvollisuudet jäävät sinun harteillesi.

Lue myös: Oletko päässyt yli exästäsi? Lue paljastavat merkit

Lue myös: 9 ilmiselvää merkkiä siitä, että entinen kumppanisi ei ole päässyt yli sinusta

Lähde: YourTango

Kilpailut

Uusimmat