Mies, kerää pisteet kotiin! Näin hoivaat flunssaista kultaasi

29.12.2012 10:15 - Katariina Näreaho

Tyttöystävän sairastuessa olisi jokaisen miehen hyvä hieman helliä rakastaan. Tämä on myös oiva tapa kerätä pisteitä kotiin.

Made Man -sivusto on koonnut miehille viisi asiaa, joita noudattamalla helpotat rakkaasi kipeää oloa.

Viihdytä. Sairauslomalla ollessa tylsistyy helposti, eikä tekemistä tahdo riittää. Toisaalta kipeänä ei jaksa normaaliin tahtiin, eli älä ainakaan ehdota kuntosalille lähtöä. Laita sen sijaan vaikkapa hyvä elokuva pyörimään, pelatkaa korttia tai laita vain rentouttavaa musiikkia soimaan.

Kosketa häntä. Koskettaminen tuntuu hyvältä. Esimerkiksi pään silittely ja halailu saa kultasi rentoutumaan ja olon paremmaksi. Näin osoitat hänelle, että välität.

Kysy, mitä hän tarvitsee. Tämä yksinkertainen kysymys saa sinut näyttämään sankarilta: haluathan tehdä kaikkesi hänen eteensä. Samalla osoitat, että olet hänen tukenaan, silloin kun hän sitä tarvitsee. Kukaan ei myöskään ole ajatustenlukija, joten aina kannattaa kysyä, mitä kultasi kaipaa.

Soita usein. Jos joudut lähtemään töihin, ja jättämään rakkaasi kotiin yksin sairastamaan, pidä huoli että soitat hänelle usein. Joskus pelkkä tekstiviestikin riittää. Made Man -sivusto pitääkin tätä mahdollisesti kaikkein tärkeimpänä vinkkinä. Pieni ele voi joskus olla hyvin suuri. Pidä myös puhelimesi jatkuvasti lähettyvillä sitä varten, että hän saattaa itse soittaa ja kaivata esimerkiksi apteekista jotakin.

Tarkkaile oireita. Kun tyttöystäväsi sairastaa, kannattaa sinun olla perillä taudin oireista. Esimerkiksi pieni kuumeilu saattaa aluksi vaikuttaa harmittomalta, mutta yskän pahentuessa ja kuumeen noustessa, saattaa edessä olla lääkärireissu. Tauti voi pahentua esimerkiksi keuhkokuumeeksi. Silloin on syytä olla perillä asioista, tai ottaa vähintään yhteys terveyskeskukseen.

Lähde: Made Man

Kilpailut

Uusimmat