Miesten yleisimmät seksifantasiat julki!

15.05.2014 15:45 - Katariina Näreaho

Koska miehet suhtautuvat seksiin paljon fyysisemmin kuin naiset, näkyy tämä myös heidän mielihaluissaan.

Aiemmin kerroimme naisten yleisimmistä seksifantasioista. Tällä kertaa on aika paljastaa miesten eroottiset unelmat.

1. Seksi kahden naisen kanssa

Kolmen kimppa naisten kanssa on luultavasti yleisin seksifantasia, josta miehet haaveilevat. Moni vie fantasian vieläkin pidemmälle ja haaveilee seksistä sisarusten tai jopa kaksosten kanssa. Usein fantasia sisältää seksiä molempien naisten kanssa sekä naisten välistä hyväilyä ja suudelmia.

2. Suuseksi

Miehet rakastavat suuseksiä ja siksi se on kimppakivan lisäksi toinen yleinen seksifantasia. Suuseksissä tuntuukin olevan jotain maagista. Se tuntuu äärimmäisen hyvältä mutta se saa miehet villiintymään jo pelkästään ajatustasolla.

3. Roolileikit

Roolileikki on paljon muutakin kuin seksiä ja siinä kumpikin voi valita fantasioimansa roolin. Toiset haluavat alistua naispoliisin käsittelyyyn, toiset puolestaan pitävät dominoinnista ja tuhman koulutytön rankaisemisesta.

4. Anaaliseksi

Hyvin yleinen fantasia, joista miehet haaveilevat. Moni nainen arastelee yhdyntää peräaukkoon ja pelkää kipua. Parhaimmillaan ja oikein suoritettuna anaaliseksi voi kuitenkin tuntua molemmista todella hyvältä.

Lue täältä vinkkejä, kuinka peppuseksi onnistuu parhaiten.

5. Oma kumppani vieraissa

Niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin, moni mies haluaisi nähdä oman puolisonsa harrastamassa seksiä toisen miehen tai naisen kanssa. Yleensä tässä fantasiassa on kyse vain halusta katsella omaa rakastaan harrastamassa seksiä, mutta toisinaan miehet haluavat kokea nöyryytystä.

6. Seksi vanhemman naisen kanssa

Vanhemmissa naisissa miehiä viehättää usein kokemus ja itsevarmuus, toiset haluavat kokea äidillisiä otteita ja haaveilevatkin juuri oman äitinsä ikäisistä naisista.

7. Seksi julkisella paikalla

Nämä miehet haluavat tulla nähdyksi ja jäädä rysän päältä kiinni.

Tulisiko seksifantasiat toteuttaa ja pitäisikö ne jättää vain haaveeksi? Lue täältä, mitä sanoo asiantuntija.

Lähde: Examiner

Kilpailut

Uusimmat