Tahdotko olla kiva työkaveri? Vältä vahingolliset sudenkuopat

03.11.2014 17:33 - Senni Loikala

Jokainen varmasti tahtoo olla pidetty työpaikalla. Jättämällä tietyt puheenaiheet ja teot parannat työporukan yhteishenkeä.  

Seksielämä

Seksielämästään ei kannata puhua työtovereiden kanssa, ellei ole satavarma, että kyseiseen työtoveriin voi luottaa ja että hän ymmärtää. Toiset voivat kokea yksityiselämästään puhumisen vaivaannuttavana, etkä voi olla aivan varma, että hän pitäisi asiasi vain omana tietonaan.

Selkään puukottaminen

Työkavereista juoruileminen selän takana kuuluu itsestäänselvästi pannassa olevien juttuaiheiden listaan, mutta käytäntö puhuu kuitenkin omaa kieltään. Monet tietävät, että selkään puukottaminen ei ole niin harvinaista työpaikoilla. Sitä vastaan kannattaa taistella, ja pyrkiä korjaamaan asioita, jotka aiheuttavat kitkaa kollegoiden välillä.

Viikonlopun toilailut

Esimiehelleen ei välttämättä ole viisasta kertoa viikonloppuna tapahtuneista virheistään tai toilailuistaan. Ainakaan, jos ne ovat sellaisia, mitä voisi tapahtua työaikana. Tällöin pomo saattaa epäillä, että samat asiat voisivat tapahtua hoitaessasi töitäsi.

Kova kovaa vastaan

Mikäli kollega tai työkaveri käyttäytyy epäkohteliaasti, on vihainen tai turhautunut, kannattaa olla erityisen tarkka tavastaan reagoida. Viisasta ei välttämättä ole lähteä mukaan samaan tunnetilaan. Mikäli itse menetät hermosi usein, voi olla hyvä miettiä, että ovatko työtoverit sinulle vain ihmisiä, joiden niskaan voi aina kaataa kuraa.

Rooli päällä

On tärkeää suhtautua työkavereihinsa lämmöllä ja luonnollisesti. Kuten muissakin sosiaalisissa tilanteissa, merkitystä on sillä, miten asioita esittää. On suuri ero, käsittääkö kollega ilonaiheesi aitona onnena vai rehvasteluna. Asiaan voi vaikuttaa olemalla oma itsensä.

Suuret yksityiselämän mokat

Jokainen tekee elämässään myös suuria virheitä. Jos joku on esimerkiksi pettänyt kumppaniaan tai mokannut tavalla tai toisella perheessään, ei virheistä välttämättä kannata uskoutua työpaikalla. Ainakaan kenelle tahansa, sillä monesti asiat lähtevät ikävä kyllä leviämään.

Silmätikun etsiminen

Työpaikalla ei kannata ottaa silmätikukseen tai parjausten kohteeksi mitään tiettyä tiimiä tai osastoa. Monesti ajatellaan, että itse osataan hoitaa asiat paremmin kuin muut. Totuus ei koskaan ole niin mustavalkoinen, sillä vain tilanteessa eläneet ihmiset tuntevat ongelmat ja haasteet parhaiten. On helppoa viisastella ulkopuolelta.

Hallitsetko kättelemisen hyödyllisen etiketin? Tarkista tietämyksesi aiemmasta artikkelistamme.

Lähde: The Times of India

Kilpailut

Uusimmat