Kuva: AOP

Nainen, 27, on ollut sekä anorektikko että ylipainoinen: "Lihoin yli 70 kiloa vuodessa"

10.06.2016 22:45 - Emmi Moilanen

Kalifornialaisnainen kertoo avoimesti kamppailustaan vakavan syömishäiriön kanssa.

The Sun uutisoi kalifornialaisesta Brittany Burgunderista, 27, joka taisteli kymmenen vuotta painonsa kanssa ja vei kehonsa äärirajoille kärsiessään pahoista syömisongelmista. Raju laihduttaminen sekä painon vaihtelu olivat viedä naisen hautaan jo nuorena.

Teini-ikäisenä Brittany tunsi itsensä yksinäiseksi sekä kärsi masennuksesta, ahdistuneisuudesta ja pakko-oireisesta häiriöstä. Brittanyn yrittäessä saada elämäänsä takaisin hallintaan, nuoresta naisesta tulikin pakkomielteinen painonsa suhteen.

- Kaikki alkoi, kun olin 13-vuotias ja täyttäessäni 18, olin jo kolmen kuntosalin jäsen ja näännytin itseäni päivästä toiseen, Brittany kertoo.

- Ennen kuin tajusin olevani loukussa, laskin liiallisesti kaloreita, söin vain ruokia, jotka tulivat pakkauksesta sekä urheilin liikaa, hän jatkaa.

Anoreksian ollessa pahimmillaan, Brittanyn perhe alkoi jo suunnitella naisen hautajaisia. Tällöin Brittany painoi enää vain noin 25 kiloa.

Katso alta kaksi kuvaa Britannysta ajoilta, jolloin hän kärsi anoreksiasta.

(kuva: AOP)

(kuva: AOP)

Omillaan asuminen pahensi sairautta

Myöhemmin Brittanyn vanhemmat kannustivat tytärtään hakemaan yliopistoon uskoen, että opinnot voisivat tuoda helpotusta hänen sairauteensa.

- Juoksin ympäri asuntolahuonettani toivoen polttavani enemmän kaloreita. Lopulta minun oli pakko lähteä pois, koska terveyteni heikentyi liian nopeasti, Brittany kertoo.

Anoreksiakierteen riistäytyessä käsistä Brittany suostui sairaalahoitoon ja joutui verensiirtoon, sillä hänen maksansa oli lähellä pettää.

Kaikkien yllätykseksi lääkärit kuitenkin saivat Brittanyn painon vakaantumaan sairaalassa.

Ääripäästä toiseen

Ällistyttävästä toipumiusesta huolimatta, Brittanyn kamppailu ruuan kanssa ei kuitenkaan päättynyt. Hän alkoi ahmia lohduttaakseen itseään sekä tunteakseen olonsa paremmaksi.

- Kotona en tiennyt, mitä tehdä itsekseni, joten aloin syödä kaikkea niitä ruokia, jotka olin kieltänyt itseltäni seitsemän vuoden ajan, Brittany kertoo.

Brittanyn mukaan hän söi kaikkea mahdollista mitä kotoa sattui löytymään. Yhdessä vaiheessa hän saattoi tuhota jopa 20 000 kaloria päivässä.

- Se oli pelottavaa, koska en tiennyt miten lopettaa. Saatoin helposti syödä ensin tusinan donitseja ja sen jälkeen ahmia roskaruokaa, Brittany kertoo.

Vuoden sisään Brittany luokiteltiin ylipainoiseksi naisen lihottua yli seitsemänkymmentä kiloa. Brittany ilmoittikin itsensä leirille, jossa toivoi saavansa apua paino-ongelmaansa sekä elämänsä takaisin raiteilleen.

(kuva: AOP)

Henkinen hyvinvointi toi avun

Lopulta muutos henkisessä hyvinvoinnissa toi avun Brittanyn loputtomalta tuntuvaan kamppailuun painonsa kanssa. Elämän suunta muuttui ja nainen on päässyt yli ongelmista myös syömiseen liittyvistä ongelmista.

- Olin liian keskittynyt ulkoiseen olemukseeni sen sijaan, että olisin edistänyt mielenterveyttäni henkistä hyvinvointia. Vei vuosia ymmärtää, että se, mitä tein keholleni ei ollut normaalia. Lopulta aloin kuitenkin keskittyä positiivisiin asioihin elämässäni, Brittany kertoo.

- Keskityin muuttamaan ruokailutapojani ja kymmenen kärsimystä täynnä olleen vuoden jälkeen, olen vihdoin terveellisessä painossa.

Nykyään Brittany painaa terveet 55 kiloa ja hän opiskelee Kalifornian yliopistossa psykologiaa. Brittany on kirjoittanut syömishäiriökokemuksestaan kirjan sekä ladannut YouTube-kanavalleen videoita, joissa hän kertoo avoimesti sairaudestaan.

Lähde: The Sun

Lue myös: Aina on toivoa: Syömishäiriöstä parantuneiden "ennen ja jälkeen" -kuvat ravistelevat mieltä

Kilpailut

Uusimmat