Kuva: Fotolia

Aurinkorasva ei välttämättä suojaa ihosyövältä

09.08.2016 09:45 - Tiina Svensk

Ihon suojaaminen kuuluu varmasti monen päivittäisiin rutiineihin aurinkoisilla säillä.

Ihon suojaaminen palamiselta on erittäin tärkeää, sillä vaurioitunut iho saattaa edistää ihosairauksien ja ihosyöpien muodostumista. Nyt tutkijat ovat kuitenkin löytäneet perusteita, jotka saattavat kumota yleisen väittämän, kertoo Reuters.

Tarvitaan lisää laadukasta tutkimusnäyttöä

Ingrid Arevalo-Rodriguez ja Guillermo Sanchez halusivat koota yhteen tutkimusnäyttöä siitä, kuinka paljon aurinkorasvan ja muiden suojien käyttäminen ennaltaehkäisee ihosyöviltä.

Tutkijat käyttivät hyödykseen myös aiempaa tutkimusnäyttöä. Eräässä australialaistutkimuksessa, otantaryhmää oli seurattu yli neljän vuoden ajan. Tutkimuksessa 1600 henkilön ryhmästä osaa pyydettiin käyttämään aurinkorasvaa, ja osan tuli unohtaa suojautuminen kokonaan. Eroa sairastumisriskiin ei kummankaan ryhmän väliltä kuitenkaan löydetty.

Tutkijoiden mukaan yksinään heidän löytönsä eivät kuitenkaan riitä siihen, että aurinkorasvan voidaan todeta olevan täysin hyödytön ihosyöpien ja -sairauksien muodostumisessa.

Aurinkorasvaa kannattaa silti käyttää

Vaikka tutkijat ovatkin löytäneet todisteita siitä, ettei ihosyövältä voi suojautua aurinkorasvalla, he eivät kannusta jättämään rasvaa täysin käyttämättä, kertoo Reuters.

- Korkealaatuista tutkimusnäyttöä on vielä vähän, ja on tärkeää, että kuluttajat eivät lakkaa suojaamasta ihoaan, tutkimuksen johtaja Arevalo-Rodriguez ja  Sanchez kertovat Reuters -sivuston haastattelussa.

Myös ihotautilääkäri Laura Ferris, joka ei ole ollut osallisena tutkimukseen, muistuttaa, että on vaikeaa mitata aurinkorasvan ennaltaehkäiseviä vaikutuksia ihosyövän muodostumiseen.

- Aurinkorasvan vaikutusta on vaikeaa mitata, Ferris kertoo ja lisää, että ihoa voi suojata myös monella muulla tapaa, kuten päähineellä.

Lisäksi tutkijat kertoivat, että kuluttajien tulisi keskustella ammattilaisten kanssa, jotta he saisivat yksityiskohtaista ja yksilöllistä tietoa siitä, kuinka heidän tulisi ennaltaehkäistä esimerkiksi ihosyöpää ja melanoomaa.

Lue myös: Aurinkorasva vaaraksi lapsille? Näin suojaat jälkikasvusi auringolta oikeaoppisesti

Lue myös: Muista kesälomalla: Yksikään aurinkorasva ei ole täysin vedenkestävä

Lähde: Reuters

Kilpailut

Uusimmat